FANIN KYNÄSTÄ: Viikinkiheimossa on voimaa!

Jukurien kannattajat ovat saaneet nauttia fantastisesta alkukaudesta.
Tähän näkyyn ei kyllästy. Täpötäysi Ikioma Areena Mikkelin Jukurien tukena! 

Mikkeli Jukurien pääsarjataival on tätä kirjoitettaessa yhdeksän Liiga-pelin ikäinen. Sarjakolmosena kurvaillaan mopoautolla vieläkin moottoritiellä, kun ajokortti-ikä ei ole lähelläkään. Niin tai näin. Ajellaan me sitten vaikka fillarilla niin heimohenki alkaa olla kaupungissa ja Etelä-Savossa sitä luokkaa, että kohta pysytään kyydissä yhteen hiileen puhaltamalla vaikka ihan jalkaisin.

Yhdeksästä pelatusta matsista viisi on pelattu Ikioma Areenalla ja neljä kertaa Ikiomalle ei ole kaikki halukkaat edes mahtuneett sisään. Yhteensä 20022 katsojaa on nähnyt jäällä loppuun asti taistelevan ja omaan tekemiseensä luottavan Viikinkilauman, eikä se ole takuuvarmasti jättänyt ketään Areenalla kylmäksi. Yleisön tempautuminen mukaan Jukurien taisteluun on ollut jotain käsittämättömän hienoa. Välillä tuntuu, että siellä on kaikki 4200 katsojaa jäällä joukkueen mukana puremassa ennakkoon kovempia vastustajia nilkkaan.

Heimopäätykin on ollut tupaten täynnä, ja meno on siellä ollut uudistumisen myötä todella hienoa. Päädylläkin ottaa kuitenkin oman aikansa tottua täpötäysiin katsomoihin ja siihen, miten saadaan koko halli samaan tahtiin kannustukseen mukaan. Loppuunmyydyt ottelut ovat uutta meille kaikille. Näitä ei pahemmin ole pystynyt ikinä treenaamaan. Mutta aikaa riittää ja tämähän on vasta alkua.

Faniheimo on myös ehtinyt jo pari kertaa rantautua mystisiin vierashalleihinkin. Nordjen..Nordsjö.. siis Helsingin jäähallissa vierailtiin ensimmäisenä. Hieman oudoin fiiliksin lähdettiin matkaan, kun ei oikein kukaan osannut odottaa mitä tuleman pitää jäällä ja katsomossa. Jukurien ensipotkuista jäällä alkaen tunnelma kuitenkin vapautui, kun joukkue näytti, että tänne ei oltu tultu nöyristelemään, vaan taistelemaan tosissaan sarjapisteistä. Faniheimo veti katsomossa omaa settiään hienosti läpi ottelun välittämättä tuon taivaallista siitä, mitä pääkaupunkilaiset touhusivat omissa katsomoissaan.

Summerin soittaessa Jukurien voittoa halli tyhjeni hyvin nopeasti, "Me ollaan Jukurit!" -laulun raikuessa muuten hiljaisessa jääkiekkopyhätössä. Sanomattakin on selvää, että tuollainen antaa sitä ekstralisäpotkua faniheimolle kaikkeen tekemiseen.

Toinen heimomatka suuntautui Suomen Chicagoon eli Lahteen. Nyt heimobusseja lähti matkaan jo pari kappaletta mukanaan yli 70 innokasta Jukurien kannattajaa. Jos oli Helsingissä hienot fiilikset, niin ne vielä tuplaantuivat Lahdessa. Viikinkiheimo hiljensi joukkueensa johdolla paikallisen jääkiekon kehdon Henrik Koiviston iskiessä 0-1-voittomaalin vain kolmisen minuuttia ennen pelin loppua.

Myös joukkue valmennuksineen huomioi Lahden illan hienoin kiitoksin. Joukkue toivoo, että tästä lähtien Jukurien iskiessä maalin kaikuu heimokatsomossakin joukkueen kopista voittopelien jälkeen tuttu Zigizagizigizagi Hei Hei Hei! -huuto. Tähän huutoon heimopääty toivoo koko Ikioma Areenan yhtyvän aina Jukureiden maalibiisin soiton jälkeen! Zigizagizigizagi Hei Hei Hei!

Seuraavan kerran faniheimo hyppää tien päälle, perjantaina 21.10. kohteenaan Savon Derby II Kuopiossa. Yksi linja-auto on jo liki täytetty ja toivottavasti ainakin toinen täyttyy yhtä nopeasti.

Liiga-alku on ollut meille loistava. Ei mietitä tulevia, vaan nautitaan tästä hetkestä. Maiskutellaan meillä jo olevaa tikkaria niin kauan kuin siinä makua riittää. Sitten kun on enää tikku jäljellä, hommataan uusi tikkari.

Peku,

JSC