Ennakko: Ville Niemisen jäähyväisottelu

<p>Jukurit haastaa Tapparan Ikioma Areenalla 8.3. klo 18.30. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen</p>

Jukurit haastaa Tapparan Ikioma Areenalla 8.3. klo 18.30. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Kauden viimeinen kotiottelu pelataan Tapparaa vastaan.

Kauden viimeiseen kotiotteluun vastaan saadaan Tampereen Tappara. Ottelu käyntiin Ikioma Areenalla klo 18.30. Joukkueiden välillä käydyissä otteluissa ollaan nähty laadusta ja viihdyttävää kiekkoa. Viikinkiryhmä lähtee saalistamaan pisteitä kamppailussa runkosarjan sijoituksesta Sportin ja KooKoon edellä.

Torstai-iltana käytävä ottelu on myös Ville Niemisen jäähyväisottelu. Kahden kauden valmennuspesti Mikkelissä päättyy perjantaina Lappeenrannassa SaiPaa vastaan, mutta viimeisen kerran kotiyleisön edessä "Nemo" nähdään torstaina Jukurit - Tappara ottelussa.

Lauantaina hienolla pelillä Ilveksen kaatanut Jukurit lähtee otteluun positiivisella taisteluilmeellä. Lauantaina hyvän pelin pelannut viikinkiryhmä onnistui laajalla rintamalla. Samalla ilmeellä ja kamppailufiiliksellä lähdetään myös illan Tappara kamppailuun. Torstaina Jukurit haki hienon taistelun jälkeen kaksi pistettä Raumalta, kun Lukko kaatui jatkoajan jälkeen lukemin 1-2.

Vastaan luisteleva Tampereen Tappara taistelee vielä tiukasti runkosarjan kakkospaikasta. Aina vahva Tappara tulee antamaan kaikkensa taistelussa tärkeistä pisteistä. Lauantaina Tappara kohtasi vieraskaukalossa Porin Ässät, ottelu päättyi Ässien 3-0 voittoon. Tappara pelasi edellisen ottelunsa Kärppiä vastaan ja löi kotiyleisön edessä taululle selvät 5-1 lukemat.

Jukurit ja Tappara ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kolme kertaa. Tamperelaiset ovat onnistuneet kaivamaan voiton jokaisesti kolmesta kamppailusta. Nyt Jukurit hakee ensimmäistä voittoaan kiven kovasta Tapparasta.

Ottelutapahtumassa sinulla on mahdollisuus tulla veikkaamaan Jukurien lopullinen sijoitus runkosarjassa. Sinulla on mahdollisuus voittaa MM-kisakatsomo Ikioma Areenan saunallisessa aitiossa, maukkailla Eepin Grillin eväillä. Arvontalipukkeet löydät Ikioma Areenan Jukurit MiniShopilta!


Seuraa heitä:


Jukurit: #4 Teemu Suhonen

Tiukasti puolustajien pistepörssin voittokamppailussa oleva puolustaja on tehtaillut tällä kaudella hienot tehopisteet. Suhonen on pelannut 58 ottelua tehoin 12+26=38. Pystyykö Suhonen tehoilemaan itsensä puolustajien pistepörssin voittoon?


Tappara: #25 Henrik Haapala

Kuluvalla kaudella Henrik Haapala oli mukana viidessä NHL-ottelussa, joissa hyökkääjä merkkautti yhden syöttöpisteen. AHL:n puolella Springfield Thunderbirdsin riveissä pelejä kertyi 20 ja niissä pisteet 3+5. Haapala palasi Liigaan 2.3. pelatussa ottelussa Tappara - Ilves ja merkkautti heti maalin tililleen. Onnistuuko Jukurit pitämään Haapalan pimennossa torstaina käytävässä kamppailussa.





MUNKKIKAHVIT!

Torstaina ottelutuotteena

Munkkikahvit

3€

norm. 4€


HAPPY HOUR!

Torstain ottelussa Happy Hour klo 17.00-18.00

Naistenpäivän kunniaksi Jukurit Cava kuohari 3€ / lasi 12cl norm. 7€

Toisen kerroksen Viikinkiravintolassa Karjala 3€ ja Original Long Drink 4€!


Tapaa ensimmäisten joukossa kauden 2018-2019 joukkue!