ENNAKKO: Viimeistä viedään ennen taukoa – vitosella matsiin!

Nähdäänkö tänään Kalevankankaalla huikeita torjuntoja? Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden matka jatkuu lauantaina viidennellä peräkkäisellä kotiottelulla ja samalla Peliitat -ottelu on Jukureiden viimeinen ennen pientä maajoukkuetauon hengähdystä.

Jukurit onnistui perjantaina voittamaan Hokin Mestiksen kärkiottelussa ja viikinkiryhmä kasvatti voittoputkensa samalla kymmenen ottelun mittaiseksi ja otti ensimmäisen kiinnityksen runkosarjan voittoon.

Viikinkiryhmä pelaa parhaillaan kuuden kotiottelun putkea ja lauantaina pelattava Peliitat-ottelu on näistä otteluista viides.

Mestiksessä pelataan täysi kierros lauantaina. Perjantaina Peliitat hävisi voittolaukauksilla kotonaan TUTO Hockeylle 3-4, joten hampaankoloon jääneessä ottelussa on varmasti kypsytetty Peliittoja kohti lauantain Jukurit-kohtaamista.

Peliittojen otteluputki ei ole tarjonnut joukkueelle ihan niin hyvää menestystä kuin Jukureiden vastaava. Heinolalaisryhmä on hävinnyt kahdeksan edellistä pelaamaansa ottelua ja näissä otteluissa joukkueen tilille on ropissut vain kaksi pistettä.

Nippelitieto:

Peliitat-ryhmän keikkuessa pudotuspeliviivan tuntumassa, joukkueelle on jokainen piste elintärkeä. Kolme joukkueiden kohtaamista kuluvalla kaudella ovat päättyneet mikkeliläisjuhliin

Seuraa häntä:

Jukurit #25 Joonas Kalliola

Palasi perjantaina kaukaloon pienen loukkaantumisen jälkeen ja eilen Hokki-ottelussa osoitti, miksi on peliaikansa arvoinen pelaaja. Maalinedusta- ja kulmakamppailuista tuttu 24-vuotias hyökkääjä on pelannut viikinkipaidassa 33 ottelua tehoin 7+4=11.

Peliitat #20 Juuso Perttilä

23-vuotias hyökkääjä siirtyi reilu kaksi viikkoa sitten heinolalaisryhmän riveihin Suomi-sarjassa pelaavasta KJT:stä. Suomi-sarjassa hyökkääjä iski 17 otteluun tehot 16+16=32 ja Peliittojen paidassa pelaajalla on nyt kokemusta kuuden ottelun verran tehoin 0+3=3.

Jukurit – Peliitat lauantaina klo 17.00. Otteluisäntänä Mikkelin kaupunki ja sisäänpääsy kaikille paikoille vain 5 euroa!

Liput kannattaa hankkia etukäteen osoitteesta www.lippu.fi. Ovet avataan klo 16.00. Tervetuloa!