ENNAKKO: Tiistaina pikkujoulupelissä vastassa HPK

Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Pikkujouluissa joulupukki pudottaa avauskiekon, kuoro laulaa joululauluja, glögi tuoksuu ja kuvauspiste odottaa katsojia!

Tule kuvauttamaan itsesi joulupukin ja tonttujen kanssa! Kuvauspiste palvelee Ikioma Areenan 2. kerroksessa klo 17.00-18.00. Ohjelmassa on myös koko heimon yhteisiä joululauluja Cantus Michaelis -kuoron vetämänä Ikioma Cornerissa molemmilla erätauoilla. Joulupukki pudottaa pelin avauskiekon.

Sekä Jukurit että HPK hävisivät perjantain kierroksen omat kamppailunsa. Jukurit ei saanut pisteitä Porissa Ässiltä, vaan Isomäen isännät olivat parempia maalin verran 3-2. Jyväskylässä Hämeenlinnan Pallokerho otti kuokkaan JYPiltä lukemin 4-1.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa: lokakuussa Hämeenlinnassa Jukurit haki pisteet 2-3 ja marraskuussa HPK oli Ikiomalla parempi maalein 1-2.

Joukkueiden välillä on sarjataulukossa vain neljä pistettä. Jukurit jahtaa hämeenlinnalaisryhmää tosissaan ja tiistaina pelataan isoista pisteistä, sillä kumpikaan joukkue ei halua olla sarjataulukon viimeisenä vuoden vaihtuessa.

Seuraa heitä:

Jukurit #4 Teemu Suhonen

Joukkueensa toiseksi tehokkaimmalla pelaajalla on kokemusta kerho-paidasta. Nähdäänkö puolustajalta vahvoja otteita entistä seuraansa vastaan?

HPK #80 Teemu Turunen

Teemu vs. Teemu. Ex-jukuri ja nuori hyökkääjälupaus on ollut joukkueensa toiseksi paras pistemies Oula Palven jälkeen. Toista kauttaan Pallokerhossa pelaava Turunen iski joukkueiden edellisessä kohtaamisessa ottelun voittomaalin.


VIIKINKIRAVINTOLAN PIKKUJOULUTARJOUS

Hamppari & Lettu -myyntipisteessä Pulled Pork BBQ -perunalettu 3,00€ (norm. 5,00€).


HERKUTTELEMAAN VIIKINKI VIPIIN?

VIP-pikkujoulumenu Viikinki VIPissä 55,30€. (Sis. istumapaikat katsomosta, VIPin palvelut, jouluruoka noutopöydästä).