ENNAKKO: Maanantaina puolivälieräsarja katkolla Jukureille

Jukurit kohtaa Kiekko-Vantaan neljännen kerran maanantaina. Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden matka puolivälierissä jatkuu maanantaina Vantaalla Trio Areenalla, jossa mitellään Kiekko-Vantaata vastaan neljäs kohtaaminen. Vantaa on nyt selkä seinää vasten, sillä otteluvoitot ovat Jukureille 3-0.

Mestiksen playoff-kierros jatkuu puolivälieräotteluilla maanantaina. Jukurit matkustaa Vantaan vieraaksi ja aikoo saalistaa lohet neljännen kerran.

Joukkueet ovat nyt kohdanneet kolme kertaa. Ensimmäisen kohtaamisen Jukurit vei Mikkelissä maalein 5-2, toinen päättyi Vantaalla niin ikään 2-5 ja kolmas ja samalla tasaisin ottelu pelattiin lauantaina Mikkelissä, jonka Jukurit vei lopulta 3-2.

Tasaisen sarjan neljäs kohtaaminen ei tule olemaan helppo kummallekaan osapuolelle. Vantaa tarvitsee pakkovoiton ja Jukureilla on sen sijaan mahdollisuus varmistaa paikkansa välierissä. Varmaa on kuitenkin se, että maanantainakin ottelun lopputulos ratkeaa pienillä asioilla.

Kiekko-Vantaa – Jukurit maanantaina klo 18.30 Trio Areenalla. Jukurit SarvisClub järjestää otteluun fanimatkan ja bussin kyytiin mahtuu mukaan vielä. Lähde kannustamaan Jukurit voittoon!

Otteluparin parhaat pistemiehet puolivälierissä:

1. Oula Palve, Jukurit 2+3=5 (pudotuspelien pisteykkönen)
2. Joonas Sammalmaa, Jukurit 2+3=5 (pudotuspelien pisteykkönen)
3. Pekka Niemimaa, K-Vantaa 2+1=3
4. Teemu Turunen, Jukurit 2+1=3
5. Roope Ranta, Jukurit 1+2=3
6. Joel Lehtinen, K-Vantaa 0+3=3