La 7.3. 17:00 VS.

ENNAKKO: Lappeenrantaan vie yhteinen tie

Mikkeliläisillä vain yksi asia mielessä Kisapuistossa.

Mikkelin Jukurien sarjapisteiden metsästys jatkuu keskiviikkona Lappeenrannassa. Kisapuistossa isäntänä toimii SaiPa, joka on voittanut joukkueiden väliset kaksi aiempaa ottelua.

Ennakkoasetelmissa Kisapuiston kiekkoillasta voi povata tasaista. Löytyväthän joukkueet sarjataulukosta varsin läheltä toisiaan. SaiPa toiseksi viimeisenä 42 pisteellä ja Jukurit kymmenentenä 49 pisteellä.

Kevään ratkaisupelejä ajatellen kolmen pisteen illanvietto maistuisi takuuvarmasti kummallekin joukkueelle.

Jukurien kokoonpanosta puuttuu synnytyslaitoksella jännittävä Antti Jaatinen. Jaatisen paikalle nousee Henri Auvinen. Ville Hyvärinen nähdään puolestaan rosterissa ylimääräisenä puolustajana.

Olli Sipiläinen nähdään puolestaan Teemu Henritiuksen ja Nestori Lähteen tulitukena nelosvitjan oikeassa laidassa.

Jukurien kultakypärä on tänään jälleen uuden heimolaisen päässä. Amerikkalaishyökkääjä Zach Budish nousi Tapparaa vastaan 24 pisteeseen. Myös Miika Koivistolta löytyvät samat tehopisteet, mutta Budishin tilillä olevat yhdeksän maalia kiinnittävät kultaa amerikkalaisen päähän Lappeenrannassa.

- Kai kultakypärä on ihan hieno juttu? En oikein tiedä. Totta kai se kertoo siitä, että pisteitä on tullut, mutta niitähän minulta myös odotetaan, pohtii Budish.

Budishin mukaan Jukureilla on vain yksi asia mielessä Kisapuiston kiekkoillassa.

- Tarvitsemme hyvän avauserän, joka vie meidät oikeaan suuntaan läpi ottelun. Enää ei voi katsella ja ihmetellä, vaan on ennen kaikkea tehtävä asioita. Meillä on nyt loistava paikka päästä paineettomasti taistelemaan vierasvoitosta. Vain se kiinnostaa meitä.

Alapuolelta katsottavissa Rantakoneen tarjoamat Valmentaja- ja Alkulämmöt!​

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 53 33 2 3 15 106 2,00
2. KooKoo 54 30 7 1 16 105 1,94
3. SaiPa 55 28 6 7 14 103 1,87
4. JYP 53 24 10 4 15 96 1,81
5. Lukko 54 26 7 3 18 95 1,76
6. Ilves 54 25 7 4 18 93 1,72
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 54 23 6 4 21 85 1,57
9. K-Espoo 55 20 4 10 21 78 1,42
10. Pelicans 54 18 8 7 21 77 1,43
11. HIFK 53 19 4 5 25 70 1,32
12. HPK 54 15 7 8 24 67 1,24
13. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
14. Jukurit 54 15 5 7 27 62 1,15
15. Kärpät 54 15 5 5 29 60 1,11
16. Sport 55 9 1 11 34 40 0,73

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O