La 15.9. 17:00 VS.

ENNAKKO: KeuPa Ville Niemisen johdolla Kalevankankaalle

Jukurit kohtaa KeuPa HT:n toisen kerran Kalevankankaalla perjantaina. Kuva: Meri Hyvärinen
Jukurit kohtaa KeuPa HT:n toisen kerran Kalevankankaalla perjantaina. Kuva: Meri Hyvärinen
Jukureiden kuuden kotiottelun putki jatkuu perjantaina, kun Kalevankankaalla vierailee klo 18.30 alkavassa ottelussa KeuPa HT.

KeuPa HT vieraili Kalevankankaalla tasan kaksi viikkoa takaperin ja taisteli silloin valmentajansa Ville Niemisen sanoin ”henkensä edestä”. Tuo ottelu venyi aina jatkoajalle asti, jonka jälkeen Jukurit nappasi voiton maalein 3-2.

Joukkueet ovat tuon Mikkelissä pelatun kohtaamisen lisäksi kohdanneet kaksi kertaa Keuruulla. KeuPa voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen numeroin 4-2 ja lokakuun puolivälissä Jukurit haki pisteet Keuruulta maalein 1-2.

Keuruulaisryhmä taistelee tosissaan paikasta pudotuspeleissä. Tällä hetkellä ryhmä pitää sarjassa paikkaa yhdeksän ja on kahdeksantena olevia Peliittoja jäljessä pisteen verran. KeuPa on myös pelannut yhden ottelun heinolalaisia vähemmän.

Jukurit on vankassa runkosarjan johdossa, sillä eroa toisena olevaan Hokkiin on 11 pistettä. Hokki on pelannut yhden ottelun Jukureita vähemmän.

Jukuriryhmä on voittanut nyt kahdeksan ottelua putkeen ja kaikkiaan 39 ottelusta Jukurit on voittanut 29.

Joukkueiden kokoonpanot selviävät tuttuun tapaan ottelupäivänä, mutta keuruulaisten riveistä on ainakin pois Janne Pälve, jolle tuomittiin viiden ottelun mittainen pelikielto 20. tammikuuta pelatun Hokki – KeuPa -ottelun tapahtumien johdosta.

Nippelitieto:

Edellisessä kamppailussa Mikkelissä kaksi viikkoa sitten Jukurit hävisi kamppailutilastossa KeuPalle.

Seuraa heitä:

Jukurit #13 Erno Ripatti

Keskiviikon kotiottelussa parhaan pelaajan tittelin napannut hyökkääjä ja Jukureiden oma kasvatti on pelannut Jukureiden paidassa kuluvalla kaudella yhteensä 22 ottelussa. 20-vuotias ”Epi” -lempinimeä totteleva pelaaja on tehnyt tehot 1+3=4.

KeuPa HT #31 Eetu Koivistoinen

20-vuotias hyökkääjä pitää tulokkaiden pistepörssin kärkisijaa. Hurjia minuutteja takova pelaaja on iskenyt 28 ottelussa tehot 12+10=22.

Jukurit - KeuPa HT perjantaina klo 18.30. Hanki lippusi etukäteen täältä! Ovet avataan klo 17.30. Pågenin ja #Makoisapullaperjantai -haasteen myötä pullakhavit katsojille klo 17.30-18.0017.30-18.00 Viikinkiravintolamaailmassa.