ENNAKKO: Keltamustien päänahka jaossa

Jukurit hakee ensimmäistä SaiPa-voittoaan.

Maaottelutauon jälkeen pelirytmiin palataan tänään, kun SaiPa vierailee Mikkelissä. Kolmen ottelun viikko alkaa vauhdikkaasti, kun Jukurit lähtee saalistamaan lappeenrantalaisryhmästä liigahistoriansa ensimmäistä voittoa.

Edellisen SaiPa-ottelun voitto oli jo lähellä Kisapuistossa reilu kaksi viikkoa sitten, mutta silloin isäntäjoukkue onnistui tasoittamaan kamppailun vajaa kaksi sekuntia ennen kolmannan erän päätössummerin soittoa. Tuo ottelu päättyi Lappeenrannassa SaiPalle lopulta voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1.

Viikinkiryhmän kokoonpanoa on viilattu kuntoon ja kokoonpanosta ovat tänään pois Janne Kumpulaisen lisäksi koko kauden sivussa oleva Nestori Lähde ja viikko viikolta paluuta jäälle tekevä Turo Asplund. Puolistajista Mikko Kokkonen on vuoden loppuun asti lainalla Mestiksessä pelaavassa Imatran Ketterässä ja kokoonpanosta ovat sivussa myös Hannu Pikkarainen, Henri Auvinen ja A-nuorissa tällä kaudella pelannut Ville Räsänen.

Pistejahti käyntiin Ikiomalla klo 18.30, ovet auki klo 17.00.


TUO KAVERI JUKURIT - SAIPA -LIIGAOTTELUUN TIISTAINA!

  • Osta lippu itsellesi, saat toisen lipun kaverillesi seisomakatsomoon!
    • Seisomapaikkalipun SaiPa-otteluun pystyy lunastamaan myös heimokorttia näyttämällä.
    • Etu on voimassa Jukurit Shopilla ja Ikioma Areenan sisäänkäynnistä maanantaina ja tiistaina.
  • Kysy lätkästä mitä vaan - Jukurit vastaa!
    • klo 17.45 Kysy lätkästä mitä vaan Q&A toisen kerroksen soppakulmauksessa. Voit jättää kysymyksesi myös TÄSTÄ! Kysymyksiin vastailemassa kokoonpanon ulkopuoleiset pelaajat.
  • Ikioma Areenan esittelykierros
    • klo 17.50 Ikioma Areenan ja palveluiden esittely, lähtö aulasta.