ENNAKKO: Jukurit haastaa Tapparan Hakametsässä

Mikkeliläiset pääsevät haastamaan sarjajohtajan tiistai-illassa.

Mikkelin Jukurien Liiga-taival jatkuu tänään Tampereen Hakametsän kodikkaassa jäähallissa.

Illan käsikirjoitus on selvä; Jukurit haastaa sarjajohtajan sekä ylivertaisen mestarisuosikin Tampereen Tapparan klo 18.30 alkaen.

Joukkueet kohtaavat tänään ensimmäistä kertaa Hakametsässä. Mikkelissä lokakuussa pelattu taisto kääntyi Jukureille maalein 2-1.

Tappara liitää tällä hetkellä Liigan kärkipaikalla. Puheet ylivertaisesta mestarisuosikista perustuvat totuuteen, joita joukkueen pelillinen ilme on piirtänyt läpi kauden.

Jukurit etenee puolestaan Liigassa seitsemännellä sijalla. Mikkeliläiset ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan, joten agenda Hakametsän tiistaihin on äärimmäisen selkeää luettavaa ja kuunneltavaa.

- Kyllä tuon pienen putken katkaisu on illan teema. Tekemällä kaukalossa yhdessä sovittuja asioita, pääsemme lähemmäksi tuota tavoitetta, pohtii Jukurien valmentaja Juuso Hahl.

Jukuripuolustaja Miika Koivisto vaatii omiltaan samankaltaista peli-ilmettä kuin Lappeenrannassa lauantaina.

- Vaikka hävisimme SaiPalle, oli meidän pelillinen tekeminen erittäin vahvaa. Kun tänä iltana lyödään pöytään samanlainen taso, niin taistelemme pisteistä. Tappara tukkii varmasti keskialuetta, mutta siihenkin meiltä pitää löytyä kärsivällisyyttä ja vaihtoehtoja. Mennään hyvällä ilmeellä iltaan, Koivisto pohtii.

Jukurien kokoonpano on lähes identtinen edelliseen SaiPa-otteluun nähden. Mikkeliläisten maalilla jatkaa Sami Rajaniemi.

Janne Kumpulainen nousee puolestaan pelaavaan kokoonpanoon ja Janne Ritamäki aloittaa illan ylimääräisenä hyökkääjänä.

- Hyvä paikka haastaa laadukas kotijoukkue. Pimeät vuodenajat vaativat valoisia tekoja. Sillä asenteella isketään tänä iltana, linjaa Kumpulainen.