ENNAKKO: Jukurit haastaa mestarisuosikin

Viikinkiheimon syyskausi huipentuu Jyväskylän perjantai-illassa.

Mikkelin Jukurit pelaa perjantai-iltana viimeisen ottelun ennen viikon mittaista maaottelutaukoa. Mikkeliläisten haasteet jatkuvat tällä kertaa Jyväskylässä JYPin vieraana.

Joukkueet kohtaavat toisen kerran kuluvan Liiga-sesongin runkosarjassa. Edellisen väännön vei nimiinsä JYP voittolaukauskilpailun jälkeen Ikioma Areenalla.

- Tiukka peli odottaa taas. JYP tulee varmasti kovaa päälle kotikaukalossaan, joten meidän täytyy olla siihen paineeseen valmiin, pohtii viime kaudella JYPissä pelannut jukuripuolustaja Valtteri Hietanen.

Hietasen mukaan Jukurit iskee Jyväskylän illassa hyvällä energialla ja tunteella.

- Tapparan kaataminen torstaina jätti meille positiivisen fiiliksen siitä, että olemme oikealla tiellä. Vastustajalla ei ole väliä, kun oma pelisuunnitelma toimii. Luottavaisena lähdetään kohti illan peliä.

Jukurien valmentaja Juuso Hahl analysoi JYPin kohtaamista henkisen valmistautumisen näkökulmasta.

- Henkinen testi on tiedossa. Uusi peli tulee nopeasti Tappara-ottelun. Valmistautuminen ratkaisee tänään kaiken. Tiedämme mitä JYP lyö pöytään ja oikeanlaisella henkisellä tilalle haastetaan ennakkosuosikkia, linjaa Hahl.

Jukurien kokoonpanoon ei ole tehty muutoksia eilisen pelin jälkeen. Viikinkiheimo iskee tismalleen samalla miehistöllä kuin Tapparaa vastaan.

Ottelu Jyväskylässä käynnistyy klo 18.30.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O