ENNAKKO: Jukurit ensimmäistä kertaa Lempäälään

Jukurit matkustaa ensimmäisen kerran LeKin vieraaksi. Kuva: Petri Lyytikäinen / Pietu's Photo
Mestiksen runkosarja jatkuu keskiviikkona Jukureiden osalta Lempäälässä, jonne viikinkiryhmä matkustaa LeKin vieraaksi ensimmäisen kerran tällä kaudella.

Jukurit kohtaa LeKin kolmannen kerran kuluvan kauden aikana. Kaksi edellistä kohtaamista on mitelty Mikkelissä. Lokakuussa Jukurit voitti maalein 4-0 ja joulukuussa pelattu ottelu päättyi kotijoukkueelle numeroin 6-2.

Jukurit on löytänyt uudelleen hyvän pelivireen, vaikkakin edellisen viikon otteluissa ei nähty kaikkein parasta viikinkiryhmää. Keskiviikkona Jukurit kaatoi TUTOn Turussa 1-5, perjantaina KeuPa HT haki yhden pisteen Mikkelistä Jukureiden voittaessa jatkoajalla 3-2 ja lauantaina pelattiin pitkän kaavan kautta Joensuussa, jossa Jokipojat – Jukurit -ottelu venyi aina voittolaukauksille asti. Lauantain ottelun vei lopulta Jukurit 3-4.

Jukureiden toiveena olisi saada keskiviikon mittelöön täysi pelaajalista, sillä pari edellistä ottelua on viikinkiryhmä pelannut vajaamiehisenä.

Aukeaako LeKin takkuinen maalinteko?

Lempääläisten peli ei ole ollut aivan toivotulla tasolla, sillä sarjan häntäpäässä oleva saukkoryhmä on kerännyt paljon maalin tappioita. Edellisellä viikolla myös LeKi pelasi kolme ottelua, joissa kaikissa joukkue hävisi vain yhdellä maalilla – ottelu Peliittoja vastaan päättyi 2-3, TUTOa vastaan lempääläisryhmä kärsi tappion maalein 1-2 ja lauantaina KeuPa HT oli parempi numeroin 2-1.

Myös LeKillä on haasteena saada neljää kenttää kasaan. Seura tiedotti tiistaina joukkueensa varakapteenin, hyökkääjä Henri Tuomisen siirtymisestä Tshekin toiseksi ylimmälle sarjatasolle HC Slavia Prahaan, joten Tuomista ei enää LeKi-paidassa nähdä. Kokoonpanovajetta saapunee keskiviikkona täyttämään muutamia tamperelaisia A-nuoria.

Nippelitieto:

Saukkopaitojen pelaajaringistä löytyy monta potentiaalista tuloksentekijää. Jos joukkue pääsee takkuisesta maalinteosta eroon, voi ryhmä olla kova haaste Jukureille.

Seuraa heitä:

Jukurit #3 Sami Jekunen
20-vuotias savonlinnalaiskasvatti on hoitanut puolustajan tontin hyvin ja parantaa otteitaan ottelu ottelulta. Parhaimmat ottelut siintävät vielä tulevaisuudessa! Jekusen tehot 32 ottelusta ovat 0+2=2.

LeKi #40 Aleksi Luhtalampi
Joukkueensa 22-vuotias varakapteeni, joka on saanut pari onnistumista pienien vaikeuksien jälkeen. 2+4=6 tehot iskeneeltä hyökkääjältä voidaan odottaa nousevaa tasoa jatkossa.

LeKi - Jukurit keskiviikkona 20.1.2016 klo 18.30. Ottelu on nähtävillä Mikkelissä ravintola Päämajassa ja ottelu on katsottavissa myös Elisan Fanseat -palvelusta.