Pe 13.2. 18:30 VS.

ENNAKKO: Ilveksen perässä Tampereelle

Jukurit haastaa tänään Ilveksen. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jukurien vuoden 2018 toinen vierasottelu pelataan tänään Tampereella. Hakametsän illassa liigakamppailua isännöi Ilves.

Jukurit lähtee tämän vuoden toiseen vierasotteluun hakemaan viikon parasta suoritustaan. Hyvää kamppailua odotetaan molemmilta joukkueilta, sillä haaste on kova.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa ja näissä kohtaamisissa Ilves on ollut molemmilla keroilla himpun verran parempi, sillä molemmat kamppailut ollaan ratkottu vasta voittolaukauksilla. Syyskuussa kissapaidat hakivat kaksi pistettä Ikiomalta maalein 2-3 ja lokakuussa Jukurit joutui myöntämään isännät paremmakseen Hakametsässä 4-3.

Jukurit on ottanut kolmesta tänä vuonna pelatusta ottelustaan neljä pistettä. Ilves sen sijaan on pelannut jo viisi ottelua tämän vuoden puolella - eikä ole jäänyt vielä kertaakaan ilman pisteitä. Viidestä ottelusta Ilves on kasvattanut pistepottiaan yhdeksän pisteen verran.

Kiekko jäähän Hakametsässä klo 17.00. Ottelua voit kuunnella Radio Mikkelistä tai seurata suorana Heimoluolassa Päämajalla. Ottelu on nähtävillä myös Ruutu+:sta.

Seuraa heitä

Jukurit #3 Keni Karalahti

Se tunnetumpi veljesparista - huikean kehityskaaren omaava puolustaja nakkasi kauden ensimmäisen maalinsa edellisessä kamppailussaan kotiyleisön edessä torstaina. Tuuletukset olivat myös onnistumisen mukaiset. Kunnianahimoinen puolustaja haluaa tehdä jäällä asiat hyvin. Miten hyvin Kenin luistin tänään liikkuu?

Ilves #19 Teemu Rautiainen

Pian 26-vuotta täyttävä hyökkääjä on kerännyt jo 33 pistettä tililleen 41 runkosarjan ottelussa. Pelaaja kantaa myös joukkueensa kultakypärää. Nähdäänkö HPK-kasvatilta onnistuminen myös tänään vai pystyykö Jukurit estämään laitahyökkääjän aikeet?



seuraava kotiottelu

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O