La 7.3. 17:00 VS.

ENNAKKO: Ikioma Areena ei ole mustavalkoinen

Jukurit tänään.
Mustavalkoinen Turun Palloseura saapuu tiistaina Mikkeliin.

Jukurit onnistui katkaisemaan kuuden ottelun mittaisen tappioputkensa lauantaina HPK-ottelussa, joka päättyi viikinkisoturien eduksi 2-3. Nousukiitoon joukkueen taisteluilme kääntyi jo Kärpät-ottelussa perjantaina, jolloin Jukurit kiri 1-5 -tappioasemasta tasoihin 5-5:een ja nappasi samalla pisteen silloin sarjajohtajalta.

Kärppien kanssa sarjajohdossa oleva Turun Palloseura saapuu tiistaina haastamaan taisteluilmeen ja ilon löytäneen viikinkiryhmän. Tiistaina jäällä nähdään mustavalkoisiin uusimpana liittynyt Olli Juolevi ja paluun Ikiomalle tekee myös ex-Jukuri, maalivahti Oskari Setänen, joka saapuu Mikkeliin turkulaisryhmän mukana torjuntavuoroon hyvillä fiiliksillä.

- Kyllä se peli ihan eri tavalla sytyttää henkilökohtaisesti, kun olen pelannut Mikkelissä. Jukurit ei varmasti tule työnteossa antamaan tippaakaan etua ja siihen meidän on valmistauduttava tosissaan, Setänen kommentoi ennen tiistain kamppailua.

Syysloman ainut ottelu alkaa Ikiomalla klo 18.30 ja Jukurien kokoonpanoa on jälleen viilattu kuntoon pienillä elementeillä. Valmennuksen alkulämpö alta - tehdään tiistaista yhdessä ikimuistoinen! Tule!


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O