Ennakko: Ennen olympiataukoa Jyväskylässä JYPin kimppuun

Jukurit haastaa tänään JYPin. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jukurit haastaa vahvassa kevätvireessä olevan JYPin.

Jukurit pelaa viimeisen ottelunsa ennen olympiataukoa Jyväskylässä. Vastaan asettuu yksi tämän hetken kuumimmista joukkueista CHL-mestari JYP. Illan kamppailussa tarvitaan tiukkaa puolustuspeliä, mutta myös hyökkäyspelin on toimittava.

JYP ja Jukurit ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa. Kohtaamiset joukkueiden välillä ovat olleet tiukkaa vääntöä. Jukurit on voittanut pelatuista otteluista kaksi ja JYP on vienyt nimiinsä kolme ottelua.

Jukurien perjantai-illan kamppailu Ikioma Areenalla päättyi harmittavaan tappioon KalPasta. Tappiosta sisuuntuneena viikinkiryhmä lähtee kamppailemaan raivokkaasti pisteistä Jyväskylään. JYP pelasi oman edellisen ottelunsa myös perjantaina. Kotiyleisön edessä pelannut JYP saalisti puhtaan 4-0 voiton Rauman Lukosta. JYPin kovasta itseluottamuksesta kertoo kolmen ottelun voittoputki ja sitä ennen CHL-mestaruus. Jyväskylässä haaste on kova.

Miro Linjala pelaa tänään ensimmäisen liigaottelunsa.

Kiekko jäähän Hakametsässä klo 17.00. Ottelua voit kuunnella Radio Mikkelistä tai seurata suorana Heimoluolassa Päämajalla. Ottelu on nähtävillä myös Ruutu+:sta.


SEURAA HEITÄ

Jukurit #4 Teemu Suhonen

Upeaa kautta pelaava Teemu Suhonen taistelee puolustajien pistepörssin kärkipaikasta. Jukurien paras pistemies on tehnyt viimeistellyt tehot 12+23=35.

JYP #14 Antti Suomela

Tällä kaudella loistavaan vireeseen päässyt keskushyökkääjä on nakuttanut pelaamassaan 52 ottelussa tehot 17+33=50. Onnistuuko Jukurien puolustus pitämään Suomelan pimennossa illan kamppailussa?



Viimeiset hetket hyödyntää mahtava etu!

Lähde mukaan Liigakauden 2018-2019 avausristeilylle! Tätä reissua ei kannata jättää väliin!

Kun varaat ja maksat matkasi kokonaan 28.2.2018 mennessä, olet mukana arvonnassa, jossa palkintona:

2 x VIIKINKI VIP-pöytä 4 henkilölle runkosarjan viimeiseen kotiotteluun 8.3.2018 Jukurit-Tappara!