17.03.2022 18:30
Otteluennakko: Viikonlopun avausetappina Lappeenranta, HIFK lauantain saunavieraaksi Ikiomalle
Viikonloppuna kamppaillaan jälleen tärkeistä sarjapisteistä vieraissa sekä Ikiomalla. Perjantaina väännetään SaiPan vieraana ja lauantaina lämpeää jälleen Ikioman lauantaisauna, johon vieraaksi saapuu HIFK.
Viikon avausottelu tuotti Jukureille tappion, kun TPS vei tiukan taistelun jälkeen pisteet matkaansa. Jukurit oli ottelussa pelillisesti niskan päällä, mutta oli tehoton maalipaikoissaan, kun taas turkulaisryhmä käytti omansa hyväksi tehokkaasti vieden voiton 3-1-lukemin.
Jukurikapteeni Petrus Palmu vastasi TPS-ottelussa joukkueensa ainoasta maalista ja katkaisi samalla viiden ottelun maalittoman jaksonsa. Maaliin syöttöpisteen saanut Aatu Räty venytti pisteputkensa puolestaan kolmeen otteluun.
Viikonlopun peleihin mikkeliläisryhmä saa takaisin riviinsä pelikiellon vuoksi TPS-ottelussa sivussa olleen puolustaja Oliver Larsenin.
Perjantaina jukurijoukkue saa tutun vastustajan vastaansa, kun se matkaa SaiPan vieraaksi. Joukkueet kohtasivat viimeksi viikko sitten perjantaina Ikiomalla ja tuolloin Jukurit oli vahvempi 2-0-numeroin. Mikkeliläisryhmä on vienyt nimiinsä myös kauden kaksi muuta kohtaamista.
Kautensa runkosarjaan päättävä lappeenrantalaisryhmä katkaisi viime lauantaina viiden ottelun tappioputkensa kaatamalla KooKoon jatkoajalla 2-1. Keskiviikkona se nappasi toisen peräkkäisen voiton, kun Sport kaatui kotikaukalossa 4-1-numeroin.
Lappeenrantalaisryhmän kultakypärä Ville Petman on ollut tehoilla kahdessa viime ottelussa ja viimeiset kuusi ottelua ovat tuoneet tilille seitsemän pistettä. Veikko Loimaranta on puolestaan koonnut kuudessa edellisessä ottelussa pisteet 1+4.
Viikonlopun toisessa kamppailussa Jukurit saa Ikiomalle vieraaksi nimivahvan HIFK:n. Helsinkiläisryhmä vahvistui siirtorajalla muun muassa JYPistä loppukaudeksi tulleella Reid Gardinerilla, olympiavoittaja Iiro Pakarisella sekä jukuripaidastakin takavuosilta tutulla Teemu Turusella.
Helsinkiläisryhmä on voittanut viimeisistä kuudesta ottelustaan neljä. Tämän viikon ensimmäisessä pelissään tiistaina se jäi kuitenkin pisteittä, kun JYP kaatoi sen 3-2-lukemin. Torstaina se kohtaa vielä kärkipään kamppailussa Ilveksen.
JYP-ottelu toi helsinkiläisille huonoja uutisia pelaajarintamalta, sillä maalivahti Michael Garteig loukkaantui ja joutuu olemaan loppukauden sivussa.
Kauden keskinäisistä kohtaamisista voitot ovat HIFK:lle 2-1. Jukurit vei ensimmäisen ottelun, mutta kaksi seuraavaa on mennyt helsinkiläisille. Viimeksi joukkueet kohtasivat helmikuun puolivälissä Helsingissä ja tuolloin HIFK oli vahvempi 4-1.
HIFK:n paras pistemies Jere Innala on ollut viime peleissä myös tehokkaana, sillä neljä edellistä ottelua ovat sujuneet piste per peli-tahdilla. Sisäisen pistepörssin toisena oleva Eetu Koivistoinen on tehnyt kuudessa viime ottelussa pisteet 2+3.
Jukurit ja HIFK ovat sarjassa peräkkäisillä sijoilla kolmantena ja neljäntenä, joten panosta kamppailuista ei puutu molempien vääntäessä paikasta runkosarjan kolmen kärkeen.
Jukurit-HIFK alkaa Ikioma Areenalla lauantaina 19.3.2022 kello 17.00. Ovet avautuvat tuntia ennen ottelua! Liput peliin saat hankittua Stellan Jukurit Shopilta tai verkosta lippu.fi/jukurit!