Otteluraportti: Avauserän tehohetki ja sitkeä taistelu kantoivat makeaan voittoon HIFK:sta

Jukurit löi Ikioman lauantai-illassa jauhot suuhun HIFK:lle jo avauserässä iskemällä kolme maalia. Vahvasti läpi illan taistellut mikkeliläisryhmä nappasi täydet kolme pistettä lopulta 4-1-lukemin. Katso Lumme Energia -lehdistötilaisuus, maalikooste ja Teemu Pulkkisen haastattelu!

Teemu Pulkkinen pääsi voiton lisäksi juhlimaan liigauran avausmaaliaan HIFK:ta vastaan.


HIFK painoi ottelun alussa peliä vahvasti Jukurien päätyyn, mutta erän edetessä peli tasoittui selvästi Jukurienkin päästessä pelin juoneen kiinni. Erän lopulla myös maalihanat ryöpsähtivät auki, kun Vitali Abramov täräytti ylivoimalla Simon Stranskyn ja Aleksandr Jakovenkon tarjoiluista ylivoimalla 1-0-maalin.

Pari minuuttia avausosumansa jälkeen Abramov heilutti verkkoja uudelleen, kun iski vanhanaikaisella HIFK-vahti Niilo Halosen eteensä torjuman laukauksen sisään. Kolmen minuutin ilotulituksen päätti Teemu Pulkkinen, joka vei liigauransa avausmaalilla Jukurit jo kolmen maalin johtoon.

Toisessa erässä HIFK otti pelin hallinnan ja Jukurit jäi puolustuskannalle. Mikkeliläisryhmä kuitenkin piti oman keskustansa vahvasti tukossa, eikä HIFK päässyt ykkössektorin paikoille, vaan joutui laukomaan kauempaa kohti Sami Rajaniemeä.

Jukureillekin siunaantui erässä muutamia hyviä tilanteita. Lähimpänä maalintekoa oli Abramov, jonka napakka laukaus ylivoimalla kilahti tolppaan.

Päätöserän alussa HIFK:lla oli todellinen etsikkoaikansa, kun se pääsi pelaamaan lähes kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Pakkopeli pyöri mallikkaasti, mutta laukaukset menivät ohi tai pysähtyivät loisto-ottelun pelanneeseen Rajaniemeen.

Helsinkiläisryhmän painostus tuotti lopulta tulosta viitisen minuuttia ennen loppua, kun Otto Koivula runnoi maalin edestä ylivoimalla 3-1-kavennuksen.

Ässiä vastaan Jukurit menetti kahden maalin johtonsa aivan viime hetkillä, mutta tänään se ei johdostaan luopunut. Vahvalla taisteluilmeellä läpi ottelun pelannut mikkeliläisryhmä pelasi johtoasemassa fiksusti ja onnistui vielä lisäämään johtoaan, kun kapteeni Jesper Piitulainen laukoi vastahyökkäyksen päätteeksi Ville Leskisen tarjoilusta 4-1-loppulukemat.

- Saatiin ensimmäisessä erässä itsemme hyvin liikkeelle, siihen onnistumisia ja sitä kautta tuloksellisesti pelin päälle. Sen jälkeen oli ehkä vaikeitakin hetkiä, mutta tiivis keskustapuolustaminen ja jätkien uhrautuminen oli positiivista. Tietysti nuo viimeisen erän jäähyt vähän vaikeuttivat pelaamista ja tehtiin ilta itsellemme vaikeammaksi, mitä se olisi voinut olla, summasi päävalmentaja Marko Kauppinen ottelun.