Pe 8.8. 19:30 VS.

Akseli Pennanen lähtee Jukureista kehittyneenä pelaajana kohti Pohjois-Amerikkaa

Akseli Pennasen kausi U20-joukkueessa sujui vahvasti ja pelaajana kehitystä tapahtui. Ensi kaudeksi raamikas hyökkääjä lähtee mittaamaan kykyjään Pohjois-Amerikan yliopistosarjaan.

Akseli Pennasen seuraavana suuntana Springfieldin kaupunki Yhdysvalloissa, jossa hän aloittaa yliopistouran. Kuva: Elli Pölhö


Akseli Pennanen saapui Mikkeliin ja Jukureihin viime syksynä. Aiemmin 20-vuotias hyökkääjä oli pelannut vain pääkaupunkiseudulla eri joukkueissa, joten muutto Etelä-Savoon oli luonnollisesti iso muutos. Hyökkääjä kertoo kuitenkin viihtyneensä hyvin.

- Kiva vuosi on ollut täällä. Hyviä äijiä joukkueessa ja oli helppo tulla tuohon ulkopuoleltakin. Vähän alkuun mietin, että olenko ainut ulkopaikkakuntalainen, mutta hyvä etten ollut. Pääsin hyvin sisään porukkaan alusta asti ja Mikkelikin on ihan kiva kesäkaupunki, Pennanen toteaa virnistäen.

Espoolaislähtöinen Pennasen kausi sujui tuloksellisesti myös vahvasti, sillä hän oli Jukurien kolmanneksi tehokkain pistemies tekemällä 45 ottelussa tehot 14+20. Henkilökohtaisella tasolla hyökkääjä oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueena tulos ei ollutkaan odotettu.

- Harmittaa tietysti, että joukkueena ei päästy tavoitteeseen. Henkilökohtaisesti kausi sujui kuitenkin hyvin. Paljon peliaikaa ja vastuuta tuli, niin kehitystä pelaajana tuli kyllä paljon, Pennanen arvioi.

Pennanen pääsi jo viime kaudella hieman maistamaan U20 SM-sarjan vauhtia, kun pelasi Karhu-Kissoissa kevään alempaa SM-sarjaa. Tuolloinkin hän teki jo 25 ottelussa 26 pistettä, joten kuluvan kauden onnistumiset eivät hyökkääjälle itselleen täytenä yllätyksenä tulleet.

- Viime kaudellakin pystyin tekemään tulosta ja tehoja. Asetin tällekin kaudelle itselle pistetavotteita ja sitä, että pystyy olemaan ratkaisupelaaja kentällä.

Iso vastuu ja onnistumiset luonnollisesti kehittivät Pennasta kuluvalla kaudella, mutta hyökkääjä jakaa kiitosta myös erityisesti Viiman tarjoamalle fysiikkaharjoittelulle.

- Fysiikassa varmaan isoin kehitys on tullut, kun on tullut pituutta ja vähän painoakin lisää. Laukaus on myös kehittynyt ja tietysti pelillisiin taitoihinkin on tullut lisää. Mikkeli on ollut hyvä alusta kehittyä. Puitteet ovat kunnossa ja nyt kun tuo Viima on tullut tuohon, niin fysiikkapuoli on ollut tosi hyvä. Jääharjoitteluunkin tullut heiltä asioita, niin varmasti on vienyt pelaajia eteenpäin.

"Se antaa siihen sellaisen pienen porkkanan myös"

Ensi kaudeksi Pennanen suuntaa Pohjois-Amerikkaan yliopistokiekon pariin, jonne U20-joukkueen pelaajista on lähdössä myös maalivahti Lukas Silvennoinen.

Pennasen osoite löytyy Massachusettsin osavaltiossa sijaitsevassa AIC:sta eli American International Collegesta, joka pelaa NCAA-sarjan ylintä divisioonaa.

- Ensi kauden vaihtoehtoja agentin kanssa miettiessä pomppasi tälläinen vaihtoehto esiin. Muutamasta koulusta oltiin kiinnostuneita ja AIC oli sitten ensimmäisenä valmis tarjoamaan stipendiä. Se sitten vaikutti hyvältä vaihtoehdolta ja siihen päädyttiin, kertoo Pennanen.

Aiemmin jo yliopistosiirrosta sopinut Silvennoinen oli Pennasen apuna prosessissa.

- Lukaksen kanssa vähän puhuttiin tästä aiemmin ja häneltä pystyi kysymään apuja noiden paperiasioiden hoitamiseen ja muutenkin vähän neuvoja.

Pelaamisen ohella yliopistossa urheilija suorittaa korkeakoulututkintoa. Pennasen suunnitelmissa on opiskella bisnesalaa. Koulunkäyntiä pelaamisen ohella hän pitää tärkeänä ja siihen on myös hänen edustamissaan seuroissa aina kannustettu.

- Jokisen kanssakin kun ennen tänne tuloa puhuttiin, niin siellä kysyttiin kouluasioista. Kyllä se koulukin pitää hoitaa. Koskaan ei tiedä, jos vaikka sattuu loukkaantumaan, niin on hyvä olla varavaihtoehto. Sen takiakin tuo Amerikka on hyvä vaihtoehto, kun saa samalla sen korkeakoulututkinnon, pohtii Pennanen.

Tällä hetkellä Pennasen mielessä on kuitenkin vakaasti jääkiekkoammattilaisuus, jonka eteen tehdään töitä. Yliopistosarjasta lähtee vuosittain runsaasti pelaajia eri ammattilaissarjoihin ja tämän vuoksi yliopistopolku houkutteli myös Pennasta.

- Odottavaisin fiiliksin lähden. Olen kuullut, että siellä on hyvä kulttuuri jääkiekon suhteen, niin varmasti hauskat neljä vuotta on edessä. Varmasti kehittyy niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Sekin oli yksi tekijä päätöksessä, kun tietää pelaajia, jotka ovat yliopiston kautta päässeet isompiin sarjoihin. Se antaa sellaisen pienen porkkanan kanssa siihen, hyökkääjä toteaa.

- Ammattilaisuus on tavoitteena. Jos ei ura Amerikassa yliopiston jälkeen aukene, niin jossain päin Eurooppaa olisi hieno pelata. Toivottavasti saisi lätkää pelata mahdollisimman pitkään ammattilaisena.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O