Aatu Räty kerää kovan työn hedelmiä Jukureissa

Uudet ympyrät ja uusi rooli saavat joskus aikaan ihmeitä. Näin on myös käynyt Jukurien kirkkaimpiin valopilkkuihin lukeutuvalle Aatu Rädylle. Maisemanvaihdos ja iso rooli jukurijoukkueessa ryöpsäyttivät lahjakkaan hyökkääjän työn tulokset kerralla kaikkien tietoisuuteen.


Lokakuun lopussa nähtiin Liigassa melko harvinainen vaihtokauppa. Jukurien puolustaja Axel Rindell ja Kärppien hyökkääjä Aatu Räty sekä puolustaja Veli-Matti Tiuraniemi vaihtoivat joukkueita keskenään. Pelaajat olivat vielä perjantai-iltana kamppailleet vanhoissa joukkueissa vastakkain, mutta maanantaina pukivatkin ensi kertaa jo vastustajan paidan yllensä.

Rädylle siirto tiesi ensimmäistä kertaa pois lähtöä kasvattajaseurasta ja kotikaupungista uusiin ympyröihin Mikkeliin. Muutokseen nuori mies sopeutui kuitenkin nopeasti. Joukkueessa hänet otettiin hyvin vastaan ja pukukopista löytyneet muutamat entuudestaan tutut kaveritkin helpottivat sisääntuloa.

- Sekin varmasti auttoi sopeutumaan, kun olin käynyt siellä Islandersin training campilla. Se oli kokemuksena samanlainen vähän isommassa mittakaavassa, kun oli vielä päälle vieras kieli ja uusia jätkiä joku 40-50, Räty pohtii.

Kentän puolellakin alkoi tapahtumaan heti ensimmäisestä hetkestä lähtien. Neljään ensimmäiseen otteluun Räty takoi kuusi tehopistettä ja vakiinnutti paikkansa kärkiketjuissa. Hyökkääjälle itselleen onnistumiset eivät täytenä yllätyksenä tulleet, vaikka alkukauden aikana vastuu liigapeleissä olikin jäänyt vähäiseksi.

- Varmasti se auttoi, kun olin maajoukkueessa pelannut suht samanlaisessa roolissa kuin nyt täällä. Oli alla hyvä maajoukkueturnaus Plymouthissa ja onnistunut training camp, niin se antoi itseluottamusta. Tiesi, että on hyvä pelaaja ja että pystyy tekemään näitä asioita, mitä on nyt täällä tehnyt.

"Ei se osaaminen ole koskaan mihinkään kadonnut, vaan nyt sitä on päässyt näyttämään"

Rädyn lahjakkuus on ollut jo pitkään tiedossa. Hän debytoi Kärpissä jo 16-vuotiaana ja hyökkääjää spekuloitiin jopa ykköskierroksen varaukseksi NHL:ään. Kun varaus tuli toisella kierroksella ja aivan lopullinen läpimurto liigakentillä kasvattajaseurassa jäi piippuun, aiheutti se mediassa kritiikkiä ja arvostelua. Räty kuitenkin itse luotti omaan osaamiseensa vaikeammillakin hetkillä, eikä ottanut ylimääräistä painetta ulkopuolelta tulevista kommenteista. Työn tulokset ovat nyt nähtävissä.

- Isoimmat paineet tulevat itseltä. Haluaa menestyä ja on tiukka itselle, mutta ei se sinällään pelisuorituksiin ole vaikuttanut. Nyt kun on päässyt pelaamaan tässä roolissa ja omilla vahvuuksilla, niin tälläistä se on. Näin hyvä olen pelaamaan. Se on ollut vain se rooli, mikä on vaikeuttanut sitä, että pystyy näyttämään kuinka hyvä on. Ei se osaaminen ole koskaan mihinkään kadonnut, vaan nyt sitä on päässyt näyttämään, Räty toteaa.

- Pelasin sen ensimmäisen liigakauden tosi hyvin. Viime kausi oli hiljaisempaa, mutta pelasin kuitenkin pudotuspeleissä kaikki pelit, mikä on Kärppien tasoisessa organisaatiossa kova juttu nuorelle pelaajalle. Kärpissä pelit eivät tällä kaudella ihan parhaita olleet, mutta Jukureissa olen pelannut hyvin, maajoukkueessa mennyt hyvin ja training camp oli onnistunut, niin mielestäni kausi on mennyt kokonaisuutena äärimmäisen hyvin.

Minkäänlaista katkeruutta Rädylle ei kuitenkaan kasvattajaseuraa kohtaan jäänyt. Hän näki siirron kaikille osapuolille hyväksi mahdollisuudeksi ottaa uusi alku ja katsookin nyt mielummin tulevaan kuin menneeseen.

- Iso organisaatio ja sentterin paikkoja vain neljä. Meillä oli kuitenkin viisi-kuusi sentteriä ja valmentajan piti niistä valita ketä peluuttaa ja minä en ollut yksi niistä. Ei sille voi mitään, välillä vain käy näin.

- Jokaisessa liigajoukkueessa on hyviä pelaajia, jotka eivät vain jostain syystä mahdu pelaamaan ja se on ikävä tosiasia. Niitä pelaajia kuitenkin tarvitaan. Ei se olisi ollut välttämättä kuin yksi loukkaantuminen ja homma olisi voinut lähteä lentoon siellä. Mahtavaa kuitenkin, että se on täällä lähtenyt.

"Yksi parhaista ketjuista, missä olen itse pelannut"

Jukureissa Räty on ehtinyt nyt pelaamaan reilun kahden kuukauden ajan. Hyökkääjä on nykytilanteeseen tyytyväinen. Rädyn tapaan koko joukkue on ollut vahvassa lennossa ja syksyn synkimmätkin hetket muuttuivat vahvasti yhteen hiileen puhaltavassa porukassa valoisiksi.

- Se on tosi tärkeää, että voitetaan tai hävitään, niin pystytään sitä omaa hommaa kehittämään. Pyrkiä kehittymään yksilöinä ja joukkueena, mutta pitää samalla hauskaa. Kausi on kuitenkin pitkä, niin tärkeää muistaa pitää hauskaa niinä synkkinä syksyn hetkinäkin.

- Meillä on taitavia jätkiä ja paljon nuoria, jotka kehittyvät koko ajan. Sisäinen kilpailu on myös kovaa. Meillä on 25 jätkää, joista jokainen ansaitsisi olla joka ilta kentällä, niin siinä on kova taistelu pelipaikoista. Se kehittää joukkuetta. Porukassa on hyvä fiilis ja kaikki haluavat pelata toisilleen, Räty miettii vahvan vireen syitä.

Rädyn pelipaikka on löytynyt alusta alkaen Petrus Palmun ja Joachim Rohdinin välistä ja kolmikon jälki onkin ollut jäällä melko tuhoisaa. 19-vuotias hyökkääjä on pelaamissaan 18 ottelussa iskenyt tehot 6+11.

- Paljon on uralla päässyt hyvien pelaajien kanssa pelaamaan, mutta siinä on kyllä yksi parhaista ketjuista, missä olen itse pelannut. Molemmat niin nopeita ja vahvoja pelaajia, että voittavat paljon omia 1vs1-tilanteita ja tekevät siinä mielessä oman pelaamisen helpoksi. Molemmilta pystyy ottamaan myös oppia, kun on kapteeni vierellä ja Rohdnillakin monta sataa ottelua Ruotsin pääsarjasta. Kätisyydet ja kaikki osuu kohdilleen, niin on ollut alusta asti hyvä kemia, kuvailee Räty.

Ketju -ja joukkuekavereiden lisäksi Rädyltä kiitosta saa myös Olli Jokisen johtama valmennusryhmä ja kovatempoiset harjoitukset, jotka ovat hyökkääjän mukaan iso apu tulevaisuutta ajatellen.

- Kovia ja hyviä treenejä on ollut. Paljon pystyy vertaamaan menoon siellä training campilla. Tempo on ollut kova ja täälläkin pieni kaukalo, niin intensiteetti ja kamppailuvaade on kova. Siitä itse tykkään, kun olen ensi kaudeksi sinne Pohjois-Amerikkaan lähdössä. Hyvää treeniä ihan mihin vaan, mutta etenkin sitä ajatellen. Saan huippuoppia Ollilta ja muilta valmentajilta sekä kokeneemmilta pelaajilta.

Voittaa halutaan nyt ja tulevaisuudessa

Kevätkausi on Jukureilla tuloksien valossa jatkunut hyvin joulun alla tulleen koronakaranteeninkin jälkeen. Voittoja ja pisteitä on tullut tasaisesti, mutta oman haasteensa ovat tuoneet karanteenien aiheuttamat ottelusiirrot ja tauot peleihin. Helmikuussa edessä ovat kuitenkin härkäviikot, kun pelataan kolmen ja neljän pelin viikkoja. Sitä ajatellen tammikuun lopun löysempi ottelukalenteri tarjoaa vielä hyvän mahdollisuuden hioa pelaamista.

- Tietysti se antaa mahdollisuuden treenata tai levätä, mitä joukkue sitten tarvitsee. Pelituntuman kannalta se on kuitenkin vähän huono. Itselle ainakin ideaalein on se, että alkuviikkoon yksi peli ja viikonloppuun pari peliä. On aina sillä tavalla pelissä kiinni. Toinen ja kolmas erä ovat kyllä yleensä hyviä, mutta eka erät ovat sitten vähän vaikeita, jos on vaikka viikonkin tauko peleistä.

- Jos pelaamisessa on jotain, mitä halutaan vielä vähän muuttaa tai hioa, niin siihen on nyt hyvä aika. Meillä on paketti aika hyvin kasassa, mutta ei me tyydytä siihen. Halutaan kehittyä paljon ja käydään klippejä läpi, missä voidaan olla vielä parempia. Tässä on meillekin vielä edessä viimeinen pitkä treenipätkä, jossa pystyy kehittämään ja antamaan painetta kropalle. Sen jälkeen sitten mennäänkin pelit edellä.

Joulukuinen karanteeni aiheutti myös sen, että Räty joutui jäämään sivuun tavoitteena olleista alle 20-vuotiaiden MM-kisoista. Pelit kuitenkin jatkuivat liigakaukaloissa entiseen tapaan, mikä lievensi kisareissun väliin jäämisestä aiheutunutta harmitusta.

- Tietysti sitä olisi halunnut pelata Suomelle ja olla auttamassa siellä jätkiä, mutta sitten kun tuli tämä koronahomma, niin helppo se oli lopulta hyväksyä. Sitä oli niin paljon, että oli todennäköistä jonkun joukkueen sen saavan. Nyt se oli me ja Ässät. Tiesi kuitenkin, että saa olla täällä auttamassa Jukureita voittamaan. Meillä on niin hyvä meininki täällä, että oli ihan kiva jäädä tännekin. Tärkeintä oli vain päästä pelaamaan lätkää jossain.

Maailmantilanteen vuoksi vuodenvaihteessa jouduttiin jälleen viime keväältä tuttujen, ikävien päätösten eteen, kun ottelut joudutaan toistaiseksi pelaamaan tyhjille katsomoille. Yleisön tuoman tunnelman puuttumisen huomaa Rädyn mukaan, vaikka pelissä keskittyminen onkin tiukasti kentän tapahtumissa.

- Kyllähän se energiaa tuo kotipeleissä, kun on meidän huippufanit kannustamassa ja voi nähdä, minkä ilon pystyy tuomaan kun voitetaan pelejä. Kyllä sen puuttumisen siinä pelin aikanakin jollain tavalla huomaa, mutta enemmänkin sitten lämmittelyissä ja pelin jälkeen, kun ei voi käydä kiittämässä yleisöä.

Jukurijoukkueessa haasteista huolimatta painetaan hyvällä fiiliksellä eteenpäin. Sijoitus on noussut tasaisesti ylöspäin ja hyvät suoritukset vain ruokkivat voitonnälkää.

- Tietysti tavoitteena on mennä sinne pudotuspeleihin ja suunta on oikea sitä ajatellen. Pelaaminen on sellaista, mitä sen pitääkin olla pudotuspelejä tavoitellessa. Sen jälkeen sitten tietysti voittoa voiton perään ja päätyyn asti. Voittamisen takia täällä kuitenkin pelataan, Räty summaa.

Tällä hetkellä Rädyn ajatukset ovat vahvasti Jukureissa, mutta tulevaisuuden kirkas tavoite New York Islandersin varaamalla hyökkääjällä on NHL. Sielläkään hyökkääjälupaus ei kuitenkaan tyydy vain olemaan mukana, vaan haluaa menestyä.

- NHL on tietysti se ykköstavoite. Sielläkin sitten tietysti haluaa olla voittava pelaaja ja voittaa joukkueena, Räty päättää.