La 28.2. 17:00 VS.

A-nuorten pudotuspelikevät käyntiin TPS:ää vastaan - "Se on pienten marginaalien juttuja"

A-nuorilla on edessään kova pudotuspelitaistelu viikonloppuna TPS:ää vastaan.


Jukurien A-nuoret selvitti tiensä pudotuspeliotteluihin keskiviikkona kaatamalla runkosarjan päätösottelussa JYPin 4-1-lukemin. Joukkue sijoittui lopulta runkosarjassa yhdeksänneksi.

Jukurit aloittaa pudotuspeliottelunsa perjantaina Turussa TPS:n vieraana. Otteluparin toinen osaottelu on edessä lauantaina Mikkelissä. Tarvittaessa kolmas kamppailu käydään maanantaina Turussa.

Runkosarjassa TPS oli juuri Jukurien edellä kahdeksantena ja joukkueiden välillä oli ainoastaan neljä pistettä eroa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella aiemmin neljästi ja voitot ovat tasan 2-2. Viimeisimmän keskinäisen Jukurit voitti kotikaukalossaan 2-1-lukemin.

Jukurien kevätkausi oli tuloksellisesti hieman vaihteleva, mutta viimeisissä peleissä joukkue pääsi kiinni jälleen voittokantaan ja voitti kuudesta viimeisestä ottelustaan neljä. TPS:n käyrä runkosarjan lopulla oli puolestaan päinvastainen, sillä turkulaisryhmä voitti ainoastaan kaksi viimeisistä kahdeksasta ottelustaan.

Mikkeliläisleirissä pudotuspelikamppailuihin lähdetään luottavaisin mielin ja kovalla innolla.

- Oma paketti pitää vain pitää kasassa. JYP-pelin kaltaisella pelaamisella pärjätään varmasti. Siinä pelissä tosin otettiin liikaa jäähyjä, mutta toivottavasti ne on nyt otettu tältä keväältä, totesi Jukurien kapteeni Perttu Kiesilä.

- Me pelattiin jo täällä tiukka peli TPS:ää vastaan ja varmasti tulee kova ottelusarja. Kuitenkin kahdesta voitosta poikki, niin se on pienten marginaalien juttuja. Pitää pystyä pelaamaan yhtä nöyrästi kuin JYPiä vastaan. Maalit ovat varmasti tiukassa, mutta uskotaan, että sarja pystytään kääntämään, arvioi jukurihyökkääjä Henri Nikkanen.

- JYP-pelistä sai varmasti sellainen taistelun tunteen päälle, että ei tarvitse kuin jatkaa samalla tavalla. Me pystytään tuolla meidän pelillä menemään pitkälle kevääseen, Nikkanen päätti.

Jukurien A-nuoret pelaavat toisen Nuorten SM-liigan pudotuspelien villi kortti -kierroksen pelin lauantaina Ikiomalla kello 16.30. Otteluun on vapaa pääsy perjantain Jukurit - JYP-ottelun lipulla ja Jukurien kausikortilla. Irtoliput 5€ ja ne ovat ostettavissa ovelta.

A-nuorten playoffs-peli lauantaina kello 16.30 - Liiga-pelin lipulla ilmaiseksi!

Jukurien A-nuoret pelaavat toisen Nuorten SM-liigan pudotuspelien villi kortti -kierroksen pelin lauantaina Ikiomalla kello 16.30. Otteluun on vapaa pääsy perjantain Jukurit - JYP-ottelun lipulla ja Jukurien kausikortilla.

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O