Pe 14.11. 18:30 VS.

3. VÄLIERÄENNAKKO: Tulikuumaa taistelua lauantaina kolmannessa kohtaamisessa?

Jukurit ja KeuPa HT iskevät toistensa kimppuun lauantaina klo 17.00. Kuva: Mikko Rahikainen
Mestiksen välierät jatkuvat jo lauantaina kolmansilla otteluilla. Jukurit johtaa ottelusarjaa nyt 2-0 ja kolmas kohtaaminen mitellään Mikkelissä klo 17.00.

Jukureiden ja KeuPa HT:n välinen ottelusarja saa jatkoa jo lauantaina, eikä edellisestä kohtaamisesta ole ehtinyt kulua edes vuorokautta. Tulikuumat joukkueet iskevät uudelleen toistensa kimppuun viikinkiryhmän kotihallissa.

Molempien joukkueiden kokoonpanoja oli valmennuksien toimesta viilattu perjantain kohtaamiseen. Kokoonpanomuutokset tuottivat tulosta ainakin sen verran, että mielenkiintoisia taistelupareja nähtiin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen keskiviikkona Mikkelissä oli tasainen, vaikka lopputulos (5-0) muuta katsojille kertookin. Perjantaina mitelty kamppailu Keuruun jäähallissa oli sen sijaan vieläkin tiukempi ja taistelun jälkeen Jukurit nappasi toisen kiinnityksen voittaen maalein 0-1.

Perjantaina nähtiin myös maalivahtien taistoa, sillä sekä Jukureiden Christian Heljanko että KeuPan Antti Karjalainen esittivät näyttäviä torjuntoja ja samalla osoittivat paikkansa joukkueessa. KeuPan Karjalainen palkittiin myös Mestiksen maaliskuun kuukauden pelaajana.

Jukurit – KeuPa HT lauantaina klo 17.00. Ovet JL-Rakentajien isännöimään otteluun avataan klo 16.00, joten kannattaa saapua ajoissa paikalle! Ruuhkien välttämiseksi lippuja voi lunastaa ennakkoon Citymarketista, Prismasta, Stellasta, R-Kioskeilta ja Lippu.fi:stä!

Joukkueiden parhaat pistemiehet:

1. Joonas Sammalmaa, Jukurit (3+7=10)
2. Roope Ranta, Jukurit (4+4=8)
3. Oula Palve, Jukurit (2+6=8)
4. Teemu Suhonen, Jukurit (1+7=8)
5. Teemu Turunen, Jukurit (4+3=7)
6. Teemu Henritius, Jukurit (1+5=6)
7. Joonas Kalliola, Jukurit (3+2=5)
8. Eetu Koivistoinen, KeuPa HT (2+3=5)
9. Juuso Mörsky, KeuPa HT (1+4=5)
10. Roni Sevänen, KeuPa HT (1+4=5)

Ottelusarja (Jukurit – KeuPa HT 2-0):

Ke 30.3. Jukurit – KeuPa HT 5-0
Pe 1.4. KeuPa HT – Jukurit 0-1

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 19 12 1 0 6 38 2,00
2. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
3. Tappara 19 11 0 2 6 35 1,84
4. Jukurit 21 10 2 0 9 34 1,62
5. SaiPa 20 9 2 3 6 34 1,70
6. K-Espoo 20 8 2 4 6 32 1,60
7. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
8. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
9. KooKoo 19 8 3 0 8 30 1,58
10. TPS 19 5 5 3 6 28 1,47
11. HPK 20 6 3 3 8 27 1,35
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 20 6 1 1 12 21 1,05
14. Pelicans 18 4 2 5 7 21 1,17
15. Sport 18 5 0 5 8 20 1,11
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O