3. luukku: Mahtavia muistoja maratonotteluista

Jukurien Mestis-taipaleelle mahtui monia mieleenpainuneita pudotuspelien ottelusarjoja. Muutamat niistä jäivät monien mieleen varmasti pituutensa vuoksi ja tässä luukussa muistelemmekin näitä maratonvääntöjä.

Kalliola ehti olla jukuriurallaan monessa mukana, muun muassa ratkaisemassa ennätysottelun.


Pudotuspelit ovat jääkiekon jännittävintä aikaa. Välillä nähdään pitkiäkin taisteluita, joissa kaksi joukkuetta pistää kaikkensa likoon, eikä ratkaisua näytä syntyvän millään. Jukurit pääsi Mestis-vuosinaan olemaan osallisena tälläisissä otteluissa, joista kolme on Mestis-historian viiden pisimmän ottelun joukossa.

Ensimmäistä kertaa maratonottelun meininkiä päästiin kokemaan heti ensimmäisellä Mestis-kaudella. Jukurit kohtasi keväällä 2001 puolivälieräsarjassa Jyväskylän Diskoksen, joka oli runkosarjan lopussa voittanut mikkeliläisjoukkueen 9-4-lukemin. Jukurit vei kuitenkin sarjan kaksi ensimmäistä ottelua nimiinsä 5-2 -ja 6-2-numeroin.

Kolmas ottelu kuitenkin venyi aina kolmanteen jatkoerään saakka 1-1-tilanteessa, kunnes Jarno Tiilikainen pysäytti pelikellon aikaan 106.12 ja johdatti 2-1-maalillaan sarvipäät välieriin Hermestä vastaan.

Jännittäviä hetkiä koettiin myös keväällä 2015, kun Jukurit ja Kajaanin Hokki löivät välierissä yhteen. Jukurit oli voittanut sarjan ensimmäisen ottelun kotonaan 4-1, mutta Hokki meni toisessa ottelussa jo 2-0-johtoon. Mikkeliläisryhmä kipusi kuitenkin Mika Kujanpään ja Joonas Kalliolan maaleilla päätöserässä tasoihin, joten edessä oli jatkoaika.

Uskomaton taistelu ratkesi lopulta vasta viidennessä jatkoerässä, kun Kalliola iski Jukureille toisen kiinnityksen finaalipaikkaan ajassa 151.31. Kyseinen ottelu oli hetken aikaa koko Suomen kiekkohistorian pisin ottelu.

- En ole maratonia juossut, mutta eiköhän tätä peliä voi sellaiseen verrata. Pelin aikana ei ollut kropassa oikein mitään tuntemuksia. Siinä vain mentiin ihan pää tyhjänä. Sitten kun peli loppui, niin oli vähän sellainen olo, että nyt painaa jaloissa, Kalliola kommentoi osumaa tuolloin Hokin kotisivuilla.

Kajaanissa kamppailtiin yli 100 minuuttia myös seuraavana keväänä, kun Jukurit ja Hokki kohtasivat tällä kertaa finaaleissa. Jukureilla oli tuona huhtikuisena lauantai-iltana mahdollisuus katkaista sarja ja napata seurahistorian seitsemäs Mestis-mestaruus. Mikkeliläisjoukkue meni ottelussa kolmesti johtoon, mutta joka kerta Hokki tuli rinnalle. Taistelun sankariksi nousi lopulta Oula Palve, joka räjäytti paikalle saapuneen runsaslukuisen vieraskannattajien ryhmän täyteen huutoon kolmannessa jatkoerässä ajassa 108.28.

Alla olevasta painikkeesta pääset lukemaan kaikki aiempien päivien luukut!