21. luukku: Kuinka Jukureista tuli Jukurit?

Jukurit viettää nyt 50-vuotisjuhlavuottaan, mutta alkuun seuran nimi oli jotain aivan muuta. Muutamien mutkien kautta kuitenkin päädyttiin nykyiseen nimeen.

Näin uutisoitiin Länsi-Savossa elokuussa 1970.


Jukurit perustettiin vuonna 1970, kun Mikkelin Pallo-Kissojen ja Mikkelin Palloilijoiden jääkiekkojaostot yhdistivät voimansa. Joukkueen nimi saattaisi olla kuitenkin nykyään jotain muuta kuin Jukurit, jos asiat olisivat alkuvuosina menneet toisin.

Uuden joukkueen nimen valintaan päätettiin nimittäin järjestää kilpailu, jossa ihmiset saivat antaa omia ehdotuksiaan seuran nimeksi. Parhaasta ehdotuksesta tulisi seuran nimi ja ehdottaja saisi 100 markan palkkion. Ehdotuksia tuli lopulta kaikkiaan 150 ja satakunta niistä oli eri nimiehdotuksia, mutta aluksi niistäkään mikään ei päätynyt seuran nimeksi. Tämän vuoksi luvattua 100 markan palkkiota ei jaettu, vaan kaikkien osallistujien kesken arvottiin viisi kausikorttia.

Uuden, vielä nimettömän seuran johtokunta kokoontui 17. elokuuta 1970 ja asialistalla oli muun muassa seuralle nimen antaminen. Nimeksi päätettiin lopulta Näppärä, vaikka se ei ollut edes kilpailuehdotusten joukossa.

- Veikko Koljonen (Mikkelin teurastamon toimitusjohtaja), sen Näppärän ajoi läpi. Minä ajattelin, että ei helevetissä jääkiekkojoukkueen nimi voi olla Näppärä, muisteli johtokunnan jäsen Jouko Rönkä 16.9.2016 Länsi-Savossa olleessa artikkelissa.

Länsi-Savon urheilutoimittajana sekä Jukurien sihteerinä tuolloin toiminut Lasse Miettinen muisteli 21.9.2016 Länsi-Savossa julkaistussa yleisönosastokirjoituksessaan, että Näppärän lisäksi nimivaihtoehtona oli Marskit, joka oli MP:n puolelta johtokuntaan nimetyn Pentti Lampisen ehdotus. Ehdotus ei kuitenkaan Pallo-Kissojen edustajissa saanut kannatusta TUL-taustaisuutensa vuoksi. Näppärä-nimessä puolestaan kolme ä-kirjainta aiheutti vierastamista. Näppärä-nimi saatettiin lopulta tulkita päätökseksi, kun Marskit putosi keskustelusta pois, vaikka virallista päätöstä nimiasiassa ei tehtykään Miettisen mukaan.


Uudelle seuralle haettiin nimeä nimikilpailulla, josta kerrottiin muun muassa Länsi-Savossa elokuussa 1970.


Seuraava käänne uuden seuran nimiasiassa koettiin, kun Länsi-Savo julkaisi 23. elokuuta uutisen, jossa kerrottiin Näppärä-nimisen seuran olevan jo olemassa. Imatran Ketterä oli lehden mukaan perustanut sen jo jääkiekkoon erikoistuvaksi sisarseurakseen vuonna 1969. Yhdistysrekisteristä kyseistä seuraa ei kuitenkaan koskaan löytynyt, joten oli mahdollista, ettei Ketterä ollut kyseistä seuraa koskaan virallisesti rekisteröinyt yhdistykseksi tai kyseessä oli pelkkä huhupuhe.

Näppärän johtokunta päätti kuitenkin ottaa nimiasian uudelleen käsittelyyn ja valitsikin uudeksi nimeksi Jukurit. Nimiehdotuksen oli tehnyt toimittaja Raimo Tuomi, joka oli ollut myös aiemmin organisoimassa nimikilpailua. Tuomi oli tokaissut ehkä osin huumorilla jollekin johtokunnan jäsenistä, että "pistäkää nimeksi Jukurit, kun olette tuollaisia jukuripäitä", viitaten nimen päättämisessä olleisiin vaikeuksiin. Kyseinen heitto päätyi lopulta viralliseksi nimeksi johtokunnan siihen tarttuessa, kun muitakaan varteenotettavia nimiehdotuksia ei ollut tiedossa. Kielitoimiston sanakirja määrittelee nykyisin jukurin itsepäiseksi, härkäpäiseksi, ja sanalle annetaan käyttöesimerkkinä muun muassa lause Sitä jukuripäätä ei saa tottelemaan. ​​​​​​​

Tuomi sai ehdotuksestaan aiemmin kilpailun palkinnoksi luvatun 100 markkaa palkkioksi. Johtokunta ilmoitti Jukurit-nimen heti syyskuun alussa yhdistysrekisteriin ja siitä käynnistyi seuran toiminta nykyisellä nimellä.

Jutussa lähteenä on käytetty Länsi-Savon uutisia elokuulta 1970 sekä 16.9.2016 Länsi-Savossa julkaistua Markku Kämppilän artikkelia ja 21.9.2016 julkaistua Lasse Miettisen yleisönosastokirjoitusta.

Lue tästä myös mielenkiintoinen artikkeli seurojen nimistä Suomessa!

Aiempien päivien luukkujen sisältöjä pääset tarkastelemaan alta!