16. luukku: Englannin opetusta ja avointa peliä hyvässä joukkueessa - Chuck Marshallilla lämpimät muistot Mikkelistä

Jukurien historian ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus Chuck Marshall muistelee edelleen lämpimästi lähes 40 vuoden takaista visiittiään Suomeen. Haastattelussa mies muistelee aikaansa Mikkelissä ja kertoo myös nykykuulumisensa.


Jukureissa nähtiin ensi kertaa ulkomaalaisväriä kaudella 1982-1983 joukkueen pelatessa II divisioonaa. Savolaisjoukkue sai vahvistusta ison veden takaa, kun yhdysvaltalainen Chuck Marshall liittyy ryhmään.

Marshall saapui tuolloin ensi kertaa Eurooppaan pelaamaan. Hän oli aiemmin kiekkoillut kotimaassaan yliopistosarjassa. Suomeen hän kertoi päätyneensä SaiPassa tuolloin pelanneen vanhan joukkuekaverinsa Ralph Coxin myötävaikutuksella.

Hyökkääjä oli kuitenkin tehnyt ennakkoon kotiläksyjä uudesta maasta, joten aivan tuntemattomaan ympäristöön hän ei saapunut.

- Suomi oli todella kaunis maa. Tutkin kulttuuria paljon etukäteen ja se oli täsmälleen niin kuin luin. Ihmiset olivat niin ystävällisiä. Se oli iso apu nuorelle ulkomaiselle pelaajalle, joka saapui paikkaan, joka oli niin kaukana kotoa, muistelee Marshall liki 40 vuoden takaista kokemusta.

Marshall sopeutui uuteen ympäristöön nopeasti ja pelikin kulki loistavasti. Hän oli joukkueen paras pistemies iskemällä 14 ottelussa tehot 21+11=32. Joukkueesta ja suomalaisesta kiekkoilusta hänelle jäi vain hyviä muistoja.

- Peli oli todella hyvää. Tyyli oli erilainen kuin Amerikassa, mutta koska oli enemmän taitopelaaja, niin isommat kaukalot ja avoin tyyli sopivat minulle täydellisesti, Marshall kertoo.

- Meillä oli hyvä sekoitus nuoria ja vanhoja pelaajia. Valmentaja, joka osasi asiansa. Kokeneemmat pelaajat tukivat hyvin nuorempia kavereita, mikä auttoi paljon että meillä oli todella hyvä joukkue.

Hienoja muistoja Mikkelistä

Tänä päivänä Marshall asuu kotimaassaan, jossa hänellä on veljensä kanssa yritys, joka myy toimistokalusteita yrityksille. Jääkiekkoakin hän edelleen seuraa, etenkin collegekiekkoa ja NHL:ää.

Suomessa Marshall ei ole peliuransa jälkeen käynyt, mutta kertoo haluavansa vielä jokin päivä matkustaa tänne. Jukurien tekemisiä hän on kuitenkin edelleen seurannut.

- Tarkastan seuran kotisivut aina silloin tällöin, Marshall paljastaa.

Aikaansa Mikkelissä Marshall kuvailee hienoksi kokemukseksi.

- Kaupunki oli mahtava. Pieni, mutta niin ystävällinen. Pystyin tapaamaan paljon muitakin uusia ystäviä kuin pelaajia. En päässyt matkustamaan paljon jääkiekon ulkopuolella, mutta kun pystyin, se oli upea kokemus.

Visiitistä jäi muistoksi paitsi paljon hauskoja tarinoita pukukopista, niin myös vapaa-ajan riennoista.

- Tapasin paikallisen DJ:n yhdellä klubilla ja työskentelin hänen kanssaan joinakin iltoina. Pystyin tuomaan esille ajankohtaista amerikkalaista musiikkia, jota ei ollut vielä kuultu Suomessa. Opetin myös englantia puhelinyhtiön työntekijöille ja se sai aikaan paljon naurua, Marshall tarinoi.

Lopuksi Marshall haluaa vielä lähettää terveisiä kaikille jukurihenkisille.

- Haluan toivottaa heille kaikkea hyvää ja pysykää tukena! He tukivat minua paljon silloin, kun olin siellä. Parhaat ja uskollisimmat fanit, joita minulla on koskaan ollut.

Alta pääset lukemaan aiempien päivien luukkujen sisältöjä!