07.03.2022 12:00
Viikkoraportti: Kolme voittoa ja maalihanat auki!
U20-joukkue keräsi viime viikolta kolme voittoa. Hieman takkuillut maalintekokin sujui mainiosti, sillä maaliverkko heilui otteluissa kaikkiaan 17 kertaa.
Topias Kaski osui maalipuiden väliin viikon jokaisessa ottelussa ja kokosi yhteensä tehot 4+1. Kuva: Elli Pölhö
Viikon kolmesta ottelusta kaikki kääntyivät lopulta Jukurien voittoon. Kotiotteluissa Kiekko-Espoo Challengeria ja RoKia vastaan ratkaisu venyi varsinaisen peliajan yli, mutta lauantaina Kooveen vieraana peli pistettiin pakettiin selvin 10-3-lukemin.
Kiekko-Espoota vastaan Jukurit hallitsi pelitapahtumia varsin selvästi alusta alkaen, mutta ensimmäiselle erätauolle poistuttiin kuitenkin 1-1-tasalukemissa. Toisessa erässä espoolaisvieras karkasi kahdella ylivoimamaalilla 3-1-johtoon, mutta sekään ei lannistanut sarvipäitä. Päätöserässä se rynni rinnalle Joonatan Rouhiaisen ja Topias Kasken maaleilla, eikä ratkaisukaan ollut varsinaisella peliajalla kaukana, mutta tolppa pelasti vierailijan jatkoajalle. Jatkoajalla ottelun ratkaisijaksi nousi Juho Järvelä, joka upotti napakalla kudilla kiekon verkon perukoille.
- Pitkästä aikaa hyvin tasapainoinen 60-minuuttinen ja siellä oli sitä iloa sekä rentoutta. Ensimmäinen erä oli käytännössä yhtä päätä, vaikka kaveri pääsi yhden räppäämään. Toisessa erässä kaveri käytti sitten ylivoimalla mahdollisuutensa ja meillä taas ylivoima ei tuottanut mitään, mutta se ei silti lannistanut porukkaa, vaan päinvastoin. Vaikka oltiin 3-1 tappiolla, niin oli hieno nähdä, että löytyi vielä sitkeyttä sekä rentoutta tulla tasoihin ja jatkoajalla voittoon. Siinä oli vielä varsinaisen lopussakin vielä paikka lyödä peli pakettiin ja tolpassakin kävi vielä viime sekunneilla, summasi valmentaja Joonas Ruosteinen.
- Kokonaisuutena tosi hyvä esitys joukkueelta. Ennen kaikkea, että se voitto tuli oikeiden asioiden kautta. Paljon puhuttiin ennen peliä pelinopeuden pitämisestä, että käännetään nopeasti peliä ja pyritään karistamaan kaveri pois kintereiltä jalan sekä kiekon liikuttamisen kautta. Siihen päästiin pikkuhiljaa taas paremmin kiinni ja lopputuloskin oli sitten sen näköistä.
Perjantain RoKi-ottelussa mikkeliläisryhmä oli vankasti kuskin paikalla kaksi ensimmäistä erää, mutta rovaniemeläisvahti Elias Korpela piti vieraat pelissä mukana torjumalla kahden erän aikana kaikkiaan 32 laukausta. Toisessa erässä isännät ohittivat Korpelan myös kolmesti ja menivät Kasken, Joni Virolaisen ja Iiro Halmeen iskemillä osumila 3-1-johtoon. Päätöserässä sitkeästi taistellut vierailija kuitenkin yllätti ehkä hieman jalkaa kaasulta laskeneen kotijoukkueen ja nousi vielä tasoihin. Voittomaalikisassa lopulta Hannes Häkkilä upotti 4-3-voittomaalin.
- Ensimmäisessä erässä vähän vielä tylyys maalipaikoissa uupui, mutta toisessa erässä saatiin muutama maali niistä paikoista aikaan. Paljon on puhuttu oikeanlaisen rentouden löytämisestä maalipaikoissa ja sitä pitää vielä saada teroitettua.
- Kolmannessa erässä jalka vähän ehkä lähti kaasulta ja kaveri pääsi ansaitusti mukaan. Siinä meiltä vähän lipsahti tänään, mutta sellaista kiekko välillä on. Onneksi pystyttiin sitten rankkareilla ottamaan se extrapiste itselle. Hyviä pilkahduksia oli tänäänkin pelissä, mutta se pitää nyt vaan saada rullaamaan samalla tavoin koko ajan ja sen kanssa tässä viimeiset pelit nyt tehdään töitä, summasi valmentaja Teemu Suokas.
Tampereella maalihanat ryöpsähtivät auki
Kooveen vieraana Jukurit oli tehokas heti avauserässä. Joukkue pöllyytti maaliverkkoa neljästi ja karkasi lopullisesti toisen erän puolivälissä iskemällä taululle 6-3-numerot. Päätöserässä onnistumisten tuoma rentous näkyi entistä vahvemmin pelaamisessa ja kiekko liikkui vauhdilla mieheltä toiselle. Maalisaldoakin komisteltiin vielä neljällä täysosumalla.
Tampereen vierailulla mikkeliläisryhmä oli kapealla ryhmällä liikenteessä, sillä mukana oli vain 14 kenttäpelaajaa. Tehot jakautuivat kuitenkin tasaisesti, sillä pisteille pääsi 12 pelaajaa. Tehokkaimpina häärivät hattutempun iskenyt Veikka Hahl, 1+4-tehot koonnut Juuso Fagerström sekä neljä pistettä viimeistellyt Niilo Romppanen. Kolmen tehopisteen saaliin keräsivät myös Kaski, Verneri Arkko sekä Jere Ohtonen.
- Kaikki kynnelle kyenneet olivat kyllä onnistujia. Iso hatun nosto meidän pienelle ja piskuiselle ryhmälle. Pelin aikana vielä vielä Virolaisen Joni tippui pois, niin 13 pelaajalla mentiin tänään. Ylpeä täytyy olla, että miten löydettiin sellainen tietynlainen veljeys ja rentous, kehui päävalmentaja Tommo Nukari.
- Ei missään kohtaa tämän päivän pelissä takaiskut ja vastoinkäymiset lannistaneet. Se jänne, mistä on puhuttu, niin säilyi ja tiedettiin, että kun näin jatketaan, niin se palkinto kyllä tulee. Tänään se palkinto sitten tuli aika isossakin muodossa. Kyllä sen suorituksissa näki esimerkiksi Hahlin Veikassa tai Kasken Topiaksessa, että kun alkoi saamaan kiekkoa verkon perukoille, niin rentoutuu ja pystyy taas tekemään itselle ominaisia asioita.
Tällä viikolla pelataankin vain kotikaukalossa, kun keskiviikkona Ikiomalle saapuu SaiPa ja perjantaina mitellään KooKoon kanssa.
- Tällä hetkellä eletään aika päivä kerrallaan. Katsellaan nyt mikä on pelaajatilanne keskiviikkona, mutta toivon mukaan pikkuisen laajemmin saataisiin pelaajia mukaan. Ei jääkiekkoa ole kuitenkaan ehkä tarkoitettu pelattavaksi alle kolmella ketjulla, muotoili Nukari.