Ke 11.11. 18:30 VS.

UUTINEN: Jukureiden A-nuoret Nuorten Mestiksen välieriin!

Jukureiden A-nuorten kausi jatkuu Nuorten Mestiksen välierissä! Kuva: Mikko Rahikainen
Jukureiden A-nuoret kaatoivat sunnuntaina Kalevankankaalla K-Kissat jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla maalein 3-2.

Nuorten Mestiksessä eletään myös playoff-kevättä. Jukureiden A-nuorten joukkue sai pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle vastustajakseen K-Kissat ja ensimmäinen kohtaaminen miteltiin lauantaina Helsingissä.

Ensimmäinen puolivälieräottelu kääntyi tiukkojen vaiheiden jälkeen jatkoajalla Jukureille numeroin 3-4. Ottelun hahmo oli Mikael Vasara, joka iski kypärätempun. Ensimmäisen ottelun tilastot löytyvtä TÄÄLTÄ.

Toista kiinnitystä kohti välieräpaikkaa haettiin sunnuntaina kotiyleisön edessä Kalevankankaalla.

Ottelun ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet iskivät kaksi maalia ja sama toistui myös toisessa erässä. Kolmannessa ei maaleja nähty ja voittoa haettiin jälleen jatkoajalla. Tiukka 2-2 -tilanne sai mikkeliläisyleisön kannustamaan ja ajassa 65.16 Mikko Hyyryläinen iski voittomaalin ylivoimalla. Toisen puolivälierän tilastot löytyvät TÄÄLTÄ.

Kahden voiton turvin Jukurit passitti K-Kissat kesälomalle ja nuori viikinkiryhmä jatkaa välierissä ensi viikolla. vastustaja on Jokipojat ja joukkueet kohtaavat perjantaina ensimmäisessä välierässä joensuussa ja lauantaina toinen ottelu mitellään kalevankankaalla, otteluaika varmistuu myöhemmin. Tervetuloa kannustamaan nuori viikinkiryhmä voittoon!

Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen
Kuva: Mikko Rahikainen

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 19 11 3 1 4 40 2,11
2. Ilves 20 10 3 1 6 37 1,85
3. Jukurit 20 9 4 1 6 36 1,80
4. JYP 17 10 2 1 4 35 2,06
5. Ässät 20 10 1 2 7 34 1,70
6. SaiPa 18 9 3 1 5 34 1,89
7. Kärpät 20 7 4 4 5 33 1,65
8. TPS 19 9 1 2 7 31 1,63
9. K-Espoo 20 8 2 3 7 31 1,55
10. Tappara 19 7 2 3 7 28 1,47
11. HIFK 19 7 1 4 7 27 1,42
12. KalPa 18 8 0 1 9 25 1,39
13. Pelicans 17 7 1 1 8 24 1,41
14. HPK 20 6 3 0 11 24 1,20
15. Sport 18 5 1 2 10 19 1,06
16. Jokerit 18 3 1 4 10 15 0,83
17. KooKoo 20 2 1 2 15 10 0,50

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O