Pe 8.8. 19:30 VS.

A-Nuorille voitto Tamperelaisista

Kaksi hyvää erää riitti pisteisiin.Hyyryläiselle kolmen maalin iltapäivä.

Kaksi hyvää erää riitti A-nuorille täyteen pistepottiin Tamperelaista Kooveeta vastaan.Ottelun alusta lähtien hyvällä jalalla liikkeellä ollut junnulauma ratkaisi ottelun jo käytännössä ensimmäisessä erässä,kolme maalia reiluun neljään minuuttiin riitti viemään vastustajalta uskon voittoon.Varsinkin kakkoskenttä Hyyryläinen-Heinikainen-Cichoracki pystyi jatkuvasti aiheuttamaan päänvaivaa vierasjoukkueen puolustukselle.Kotijoukkueen maalintekijät erässä Hyyryläinen 2 sekä Mikko Seppänen.

Maalivahdin vaihtokaan ensimmäisen erän lopussa ei piristänyt Tamperelaisia toiseen erään vaan jo ajassa 21.01 Hyyryläinen napautti iltapäivän kolmannen maalinsa. Vaikka KOOVEE pystyi yhden maalin erässä tekemään, niin suurinosa taistelusta käytiin kuitenkin tamperelaispäädyssä.Kotijoukkueen maalintekijät erässä Hyyryläisen lisäksi Jussi Siitonen ja Erno Ripatti.

Kolmanteen erään mentäessä kotijoukkueenkin suurin halu maalintekoon oli jo tyydytetty. Vaikka erässä kaksi kotijoukkueen maalia nähtiinkin, niin  varsin leppoisasti iltapäivä saatin päätökseen kalevankankaalla.Lopputulos 8-3 kotijoukkueelle ei varmaankaan ollut suuri vääryys tamperelaistenkaan mielestä siksi ylivoimainen Jukurit oli varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä.Maalintekijät kotijoukkueelta kolmannessa erässä Miika Otranen sekä Antti Heinikainen.  

Maalivahtien torjunnat ottelussa Jukurit  15,KOOVEE 43 

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O