Pe 20.2. 18:30 VS.

A-nuorille tappio kouvolassa

Kotijoukkueen vahva hyökkäyspään maalineduspelaaminen ratkaisi ottelun.

Keskiviikko-iltana kouvolassa käytiin varsin hyvävauhtinen nuorten mestismatsi jonka kotijoukkue ratkaisi vain 33 sekuntia ennen loppusummeria.

Ottelu alkoi kotijoukkueen vahvalla painostuksella  jossa jukureiden osaksi jäi puolustaminen ja keskittyminen vastahyökkäyksiin. Erän edetessä jukuritkin pääsivät hyökkäysalueelle hätyyttelemään KooKoon maalivahtia. Ottelun avausmaalikin nähtiin avauserässä ajassa 09.38 kun Juuso Sipola tälläsi kiekon kotijoukkueen maalin takakulmaan Mikko Seppäsen todella hienosta poikkikentän syötöstä. Torjunnat avauserässä KooKoo 7,Jukurit 13.

Toisessa erässä jukureille  kertyi todella suuri määrä kiekonmenetyksiä ja harhasyöttöjä joidenka johdosta toinen erä oli varsin selvästi kotijoukkueen hallinnassa. Ensimmäisen maalin Kookoolle teki Jesse Koskinen. Toinen kookoon maaleista syntyi ylivoimalla kun maalinedustalla vahvin oli Elmeri Kotro.

Erä KooKoolle 2-0,torjunnat Kookoo 7 Jukurit 13

Kolmanteen erään  Jukurit lähti taistelemaan tosissaan pisteistä ja saikin muutamia hyviä mylläköitä vastustajan maalille. Yritys palkittiin ennen  erän puoltaväliä kun Mikko Hyyryläinen tasoitti ottelun tarkalla vedolla KooKoomaalin etukulmaan, syöttäjänä Elmeri Laamanen.

Tämänkin jälkeen vierasjoukkueella riitti paikkoja ottelun voittamiseen mm. Juuso Sipolan kaksi läpiajoa. Mutta kun et itse tee niin vastustaja tekee ja niin kävi nytkin kun vain 33 sekuntia ennen loppua kookoo teki voittomaalin ylivoimalla maalinedusruuhkasta, asialla  jälleen Kotro.

Torjunnat kolmannessa erässä KooKoo 11 Jukurit 17

Jukureiden maalilla pelasi jälleen kerran hyvän ottelun Juuso Liikanen.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 49 30 2 3 14 97 1,98
2. SaiPa 51 25 6 7 13 94 1,84
3. KooKoo 49 26 7 1 15 93 1,90
4. Lukko 50 25 6 3 16 90 1,80
5. KalPa 50 25 5 4 16 89 1,78
6. JYP 48 22 9 4 13 88 1,83
7. Ilves 50 23 7 4 16 87 1,74
8. Ässät 51 21 6 4 20 79 1,55
9. K-Espoo 50 18 4 8 20 70 1,40
10. TPS 52 15 7 8 22 67 1,29
11. HIFK 50 18 4 4 24 66 1,32
12. Pelicans 49 15 7 7 20 66 1,35
13. HPK 50 13 6 8 23 59 1,18
14. Kärpät 50 14 5 5 26 57 1,14
15. Jukurit 49 14 4 6 25 56 1,14
16. Sport 50 9 1 10 30 39 0,78

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O