Pe 8.8. 19:30 VS.

A-NUORET: Viikinkiryhmä kaatoi hallitsevan mestarin maalikarkeloissa

Jukurit ja hallitseva Suomen mestari Ilves kohtasivat Nuorten SM-liigan ottelussa perjantaina. Runsasmaalinen ottelu päättyi nuorten viikinkien voittoon 6-5 (2-1, 2-3, 2-1).

Ensimmäisenä maalinteon aloitti vierasjoukkue, kun Henry Mäntylä vei vieraat johtoon. Viisi minuuttia myöhemmin illan hahmoksi noussut Mikael Vasara tasoitti lukemiksi 1-1 ja sama mies iski ennen ensimmäistä erätaukoa lukemiksi 2-1.

- Ilves liikkui hyvin ja pelirytmi vaikutti alkuun ihan erilaiselta kuin meidän pelitahti, mietti A-nuorten päävalmentaja Pekka Lipiäinen.

Toisen kaksikymmenminuuttisen alku oli vierasjoukkueen. Aleksi Niemi tasoitti, mutta Mikael Vasara onnistui kypärätempullaan viemään kotijoukkueen toisen kerran johtoon.

3-3 lukemat iski ylivoimalla Aleksi Niemi, mutta Jukurit jatkoi taisteluaan ja 4-3:een lukemat taiteili Mika Pukema. Jännitysnäytelmä sai jatkoa, kun kypärätempun vierasjoukkueen paidassa iskenyt Aleksi Niemi onnistui tasoittamaan kahden miehen ylivoimalla.

Kolmannesta erästä ei draamankaarta puuttunut. Ylivoimalla nuorten viikinkien Jani Nurkkala onnistui, mutta hetkeä myöhemmin lukemat olivat jälleen tasan, kun rangaistuslaukauksella maalin teki Joona Koppanen.

Jukurien nuori ryhmä oli päättänyt taistella ottelun loppuun ja ajassa 54.35 Otto Melkinen viimeisteli illan päätöslukemiksi 6-5. Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

- Koko joukkueen taisteluvoitto tänään, hehkutti Lipiäinen ottelun jälkeen.

- Pojat syttyivät ja erittäin hyvä esitys tänään. Nyt oli sitä rohkeaa taistelupelaamista kaikilta! Onnistuimme maalinteossa ja se toi meille voiton, vaikka ottelun lopussa sössittiinkin kiekkoa ohi tyhjän maalin.

- Kokonaisuus oli hyvä: Hyökkäyskalusto onnistui hienosti, puolustajat olivat äärimmäisen kovilla ja maalivahti oli myös hyvä. Välillä olimme pyörryksissä, mutta pirun sitkeitä jätkiä, kiitti Lipiäinen joukkuetta taistelusta.

Jukurien nuoret viikingit kirjoittavat seuraavat luistimenpiirrot Ikioma Areenan jäähän jo lauantaina, kun joukkue kohtaa klo 17.00 alkavassa ottelussa Vaasan Sportin.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O