La 28.2. 17:00 VS.

A-NUORET: TPS kolmen maalin verran parempi

Nuoret viikingit kotimatkalle 3-0-tappiolla.

Mikkelin Jukurien nuori viikinkiryhmä taisteli Turussa Gatorade Centerissä pelatussa ottelussa hyvin, mutta kolmannessa erässä kotijoukkue iski kolme maalia ja Jukurit joutui lähtemään paluumatkalle ilman pisteitä.

Ottelun ensimmäisessä erässä tilastoihin kirjattiin vain kolme jäähyä ja toisessa erässä kirjurin mustetta säästeltiin kunnolla, sillä toisella kaksikymmenminuuttisella nähtiin tilastojen valossa vain yksi jäähy ja samalla Jukurien ylivoima.

Ottelu eteni tasaisesti miltei komannen erän puoliväliin asti. Ajassa 48.55 Turun Palloseuran Joonas Savolainen iski illan ja samalla ottelun ensimmäisen osuman.

Vielä tämänkin jälkeen Jukurit yritti kiriä ottelua kiinni, mutta lopulta turkulaisryhmä laittoi viimeisen naulan arkkuun erän lopulla, kun joukkue iski kuuteen sekuntiin kaksi maalia. 2-0 osuman viimeisteli Malo Ville ja 3-0 osuma kirjattiin Mark Viitasen nimiin.

- 50 minuuttia hyvää peliä ja taistelua. Luotiin todella monta hyvää maalintekopaikkaa, mutta kun ei itse tee, vastustaja rokottaa toisessa päässä, harmitteli ottelun jälkeen päävalmentaja Pekka Lipiäinen.

- Saatiin neljä puhdasta läpiajoa, eikä niistäkään päästy rikkomaan taululla ollutta nollaa. Matka jatkuu onneksi jo keskiviikkona kotihallissa.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 51 31 2 3 15 100 1,96
2. SaiPa 53 27 6 7 13 100 1,89
3. KooKoo 52 28 7 1 16 99 1,90
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 51 24 9 4 14 94 1,84
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 53 25 6 5 17 92 1,74
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 52 17 7 7 21 72 1,38
11. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
12. HIFK 51 18 4 4 25 66 1,29
13. HPK 52 14 7 8 23 64 1,23
14. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
15. Jukurit 52 15 4 6 27 59 1,13
16. Sport 53 9 1 10 33 39 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O