Pe 20.2. 18:30 VS.

A-NUORET: OTTELURAPORTTI TUTO-JUKURIT 25.2.2018

Hyvä taistelu ei tuonut palkintoa nuorille Jukureille. TuTo oli parempi maalein 2-1.

Kuvasa Perttu Kiesilä laukoo ylivoimalla Jukurien ainokaisen maalin.

Sunnuntain ottelu Kupittaalla tarjosi katsojille vauhdikkaan A-nuorten SM-Liiga ottelun. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun ryminällä, eikä tunnetta jäänyt puuttumaan. Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin tasainen, jota myös ottelun loppulukemat 2-1 kuvastaa. TuTo karkasi ensimmäisessa erässä kahden maalin karkumatkalle. Jukureilla oli ottelun edetessä lukuisia laadukkaita maalipaikkoja, mutta maalit jäviät tekemättä osin huonon viimeistelyn, TuTon hyvän maalivahtipelin ja tuomarin hylkäämän Jukurit-maalin myötä. Jukurien ainokaisen onnistui tekemään Perttu Kiesilä kolmannen erän puolessa välissä, mutta sen enmpää maaleja ottelussa ei tehty.

Jukurien valmennuskaksikko oli kuitenkin suhteellisen tyytyväinen joukkueen peli-ilmeeseen. Tietenkään tappio ei lämmitä, mutta esitys olis selkeästi launataina TPS-ottelua tasaisempi. Viikonlopun peleissä moni pelaaja pystyi vastaamaan haasteeseen ja nostmaan omaa pelaamisen tasoaan. Erityisesti puolustajat joutuivat koville, mutta selviytyivät urakasta kohtalaisen hyvin. Nyt parannellaa kolhut ja sairastumiset ja suunnataan katseet viimeiseen täyteen viikkoon, jonka tämä joukkue tulee yhdessä viettämään. Kautta on jäljellä seitsemän päivää ja siihen annetaan kaikkemme, korostaa päävalmentaja Kauppinen.


A-nuorten viimeiset ottelu tällä kaudella:

- pe 2.3. klo 18.30 Jukurit-TuTo

- su 4.3. klo 15.10 Jukurit- K-Kissat

- ti 6.3. klo 18.30 Jukurit-Jokerit


Kaikki kannustamaan!!!!!!!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 48 29 2 3 14 94 1,96
2. KooKoo 48 25 7 1 15 90 1,88
3. Lukko 49 25 6 3 15 90 1,84
4. KalPa 49 25 5 4 15 89 1,82
5. SaiPa 49 24 5 7 13 89 1,82
6. JYP 47 22 8 4 13 86 1,83
7. Ilves 49 22 7 4 16 84 1,71
8. Ässät 49 21 6 3 19 78 1,59
9. K-Espoo 49 17 4 8 20 67 1,37
10. HIFK 49 18 4 4 23 66 1,35
11. Pelicans 48 15 7 6 20 65 1,35
12. TPS 51 14 7 8 22 64 1,25
13. HPK 49 13 6 8 22 59 1,20
14. Jukurit 48 14 4 6 24 56 1,17
15. Kärpät 49 13 5 5 26 54 1,10
16. Sport 49 9 1 10 29 39 0,80

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O