Pe 16.1. 18:30 VS.

A-NUORET: OTTELURAPORTTI ILVES-JUKURIT 20.1.2018

Ryöstöretki Hakametsään sujui suunnitelmien mukaisesti, kun Jukurit kaatoi Ilveksen maalein 4-6.

Ryöstöretkellä kannattaa naamioitua. Suunnitelmaa toteuttu onnistuneesti kuvan Ali Liikanen tehoilla 2+1.

Jukurien A-nuoret onnistuivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella nappaamaan täyden pisteet kahdesta peräkkäisestä ottelusta. Erityisesti tähän seikkaan Jukurien valmennus oli tyytyväinen ja iloinen. Perjantain onnistumiset ruokkivat peli-iloa ja se näkyi myös lauantaina Hakametsässä. Ilves kaatui hyvän esityksen siivittämänä lukemin 4-6.

Ensimmäinen erä oli tasaista pelaamista ja molemmat onnistuivat maalinteossa, tehden maaleja suorista hyökkäyksistä. Jukurien toisen maalin teki Jere Ylikärppä. Osuma oli pohjoisen pojalle uran avausmaali Nuorten SM-Liigassa ja erätauolle lähdettiin Jukurien 1-2 johtoasemassa. Toinen erä oli pelillisesti myös tasainen, mutta sarvipäät olivat tehokkaampia kahdella osumalla Ilveksen jäädessä ilman maaleja.

Kolmannessa erässä Jukurit siirtyi jo 1-5 johtoon ja peli oli muutenkin hyvin joukkueen hallussa. Jääkiekko on kuitenkin nopea peli ja Ilves saikin hyvän kirivaihteen päälle kaventaen ensin hieman onnekkaasti ja tuli vajaat kaksi minuuttia ennen summeria jo maalin päähän. Nuoret viikingit eivät tästä hätkähtäneet, van iskivät kiekon tyhjään Ilves-maalin loppulukemiksi 4-6.

A-nuorten seuraava peli on perjantaina 26.1. klo 17.00 Kalevankankaalla ja vastassa on jälleen Ilves. ZigiZagi!!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 38 24 2 2 10 78 2,05
2. Lukko 37 20 4 1 12 69 1,86
3. SaiPa 39 19 3 5 12 68 1,74
4. JYP 36 18 5 2 11 66 1,83
5. KooKoo 37 17 7 1 12 66 1,78
6. Ilves 38 17 6 3 12 66 1,74
7. KalPa 37 18 3 2 14 62 1,68
8. Ässät 38 17 4 3 14 62 1,63
9. TPS 39 11 6 6 16 51 1,31
10. HIFK 38 14 2 4 18 50 1,32
11. K-Espoo 39 13 3 5 18 50 1,28
12. Jukurit 37 13 3 4 17 49 1,32
13. HPK 40 11 4 7 18 48 1,20
14. Kärpät 39 11 4 4 20 45 1,15
15. Pelicans 36 10 5 5 16 45 1,25
16. Sport 38 8 1 8 21 34 0,89

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O