A-NUORET: Nousujohteisesta pelistä ei palkintoa

Jukurit ja HPK kohtasivat tasaisessa ottelussa, jossa lopulta pidemmän korren vei vierailijat maalein 1-2 (0-2, 0-0, 1-0).
Ikioma Areenalla kolmen ottelun superpäivässä nähtiin tasainen kamppailu Nuorten SM-liigassa.

Mikkelin Jukurien A-nuoret kohtasivat lauantaina HPK:n A-nuoret nuorten SM-liigan ottelussa.

Kolmantena oleva HPK painoi ensimmäisessä erässä vauhdilla johtoon iskemällä kaksi maalia. Ensimmäinen osuma Ikioma Areenalla nähtiin vain reilun minuutin pelin jälkeen, kun Jyri Waajakoski iski kiekon Jukurien verkkoon. Toisen osuman viimeisteli Filip Krivosik maalin edustalta.

Ottelun toisessa erässä vauhti tasoittui, vaikka kaksikymmenminuuttinen pelattiinkin ilman maaleja.

Ottelun kolmannessa erässä jukurihyökkääjä Jani Nurkkala kavensi lukemiksi 1-2 Mikael Vasaran ja Tatu Vihavaisen esityöstä.

Jukurit yritti tasoittaa ottelua vielä ilman maalivahtia, mutta kellon lyödessä HPK venyi voittoon lukemin 1-2 (0-2, 0-0, 1-0).

- Alkuun näytti pahalta, sillä vastustaja oli alussa enemmän hereillä. Nousujohteinen peli meiltä ja pystyttiin taistelemaan ottelun voitosta viimeiselle sekunnille asti, Jukurien päävalmentaja Pekka Lipiäinen tiivisti ottelun.


Jukurien A-nuorten Jirko Puranen kukitettiin ennen ottelua, sillä lauantain kamppailu oli Jirkolle 183. ja tällä pelimäärällä Jirko on A-nuorten kaikkien aikojen eniten pelejä pelannut pelaaja. Onnittelijoina Jukurit HC Oy:n yhteisöpäällikkö Nita Ahola ja edustusjoukkueen joukkueenjohtaja ja entinen pelaaja Mikko Hakkarainen.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O