A-NUORET: Lukko ei sulanut - kotitappio lauantaina

Mikkelin Jukurien A-nuoret kohtasivat lauantaina Lukon. Hyvä taistelu ei riittänyt, sillä voitto vieraille 3-4 (0-1, 2-2, 1-1).

Nuorten SM-liigan ottelut jatkuivat lauantaina Jukurien osalta kotiyleisön edessä - ottelusta Lukkoa vastaan odotettiin hyvää kamppailua ja sitä se katsojille tarjosikin, vaikka pisteet lähtivät Lukon matkaan.

Ottelun avauserässä nähtiin yksi maali. Lukon Erkki Laiho onnistui laittamaan kiekon Jukurien verkkoon ylivoimalla. Maali hyväksyttiin vielä videotarkistuksen jälkeen.

Toista erää oli ehtinyt vanheta vain 54 sekuntia, kun Lukko onnistui ylivoimalla toistamiseen - ja muutamaa minuuttia myöhemmin kolmannen kerran. 0-2 -osuman viimeisteli Jani Siekkinen ja kolmen maalin karkumatkalle vierailijat vei Niklas Murto.

Nuorten viikinkien maalitilin avasi maalin edustalta Miikka Hakala ja 2-3 -kavennukseen venyi Henri Pennanen ottelun puolivälin jälkeen.

Ottelun maalitalkoot jatkuivat kolmannessa erässä, jossa molemmat joukkueet iskivät maalit mieheen. Lukon neljäs osuma kirjattiin Konsta Härköselle. Jukurien illan viimeisen iski kahden miehen ylivoimalla Mikael Vasara.

Mikkeliläisten taistelu ei näin ollen riittänyt ja ottelun lopputuloksen 3-4 myötä pisteet matkasivat Lukon mukana Raumalle.

- Oli kyllä erilainen ottelu kuin perjantaina Lahdessa. Taisteluilme oli hyvä loppuun asti ja voittoa tavoiteltiin. Taistelun myötä saatiin vähän epänormaaleja jäähyjä ja vastustaja oli ylivoimalla todella tehokas, kommentoi ottelun jälkeen A-nuorten päävalmentaja Pekka Lipiäinen.

- Voitosta kamppailtiin loppuun asti, mutta tällä kertaa ei saatu siitä palkintoa.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O