A-NUORET: Kotiotteluputki jatkuu perjantaina ja lauantaina

Jukurien nuori viikinkiryhmä pelaa kahden kotiottelun viikonlopun. Perjantaina Ikioma Areenalla vastaan luistelee Kiekko-Vantaa.

A-nuorten SM-liigan runkosarja jatkuu Jukurien osalta perjantaina. Nälkäinen viikinkiryhmä hyppää kaukaloon taistelemaan Kiekko-Vantaata vastaan klo 18.30.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa Vantaalla. Harjoitusotteluissa nuoret viikingit hävisivät 6-1 ja runkosarjan ensimmäinen kohtaaminen sen sijaan päättyi lohipaitojen voittoon lukemin 4-1. Uutta vauhtia haetaan kokoonpanoa viilaamaalla.

- Kokoonpanoa on hieman kierrätetty, jotta saadaan tuoreita miehiä kehiin illan otteluun, Vesa Pantzar kommentoi kokoonpanomuutoksia.

- Meillä on nyt revanssin paikka. Viimeksi Vantaalla me hävisimme ihan omiin virheisiimme, vaikka kiekollista peliä hallitsimmekin. Silloin toisen erän loppuun sattui musta pitkä pätkä.

- Tavoittelemme tänään ehjää kuusikymmenminuuttista ja lähdemme parantamaan edellisen viikonloput Jokerit-ottelusta.

A-nuorten SM-liigaa Ikioma Areenalla tänään klo 18.30 Jukurit A - Kiekko-Vantaa A. Liput 5€ (vapaa sisäänpääsy heimokortilla ja JSC:n jäsenkortilla sekä erityisryhmiin kuuluville vapaa pääsy!)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 59 35 3 5 16 116 1,97
2. KooKoo 59 32 7 2 18 112 1,90
3. SaiPa 59 31 6 7 15 112 1,90
4. Ilves 59 28 8 4 19 104 1,76
5. Lukko 59 28 8 4 19 104 1,76
6. KalPa 59 28 7 5 19 103 1,75
7. JYP 59 25 11 6 17 103 1,75
8. Ässät 59 26 6 4 23 94 1,59
9. K-Espoo 59 22 5 11 21 87 1,47
10. HIFK 59 24 4 5 26 85 1,44
11. Pelicans 59 20 9 7 23 85 1,44
12. HPK 59 16 8 9 26 73 1,24
13. TPS 59 16 7 9 27 71 1,20
14. Jukurit 59 15 6 7 31 64 1,08
15. Kärpät 59 15 6 6 32 63 1,07
16. Sport 59 9 1 11 38 40 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O