18.11.2017 12:03
A-NUORET: Komea kotivoitto syksyn viimeisestä kotikamppailusta
Jukurien A-nuoret kaatoi perjantaina Ikiomalla Pelicansin komeasti lukemin 3-0 (0-0, 1-0, 2-0).
Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin toisessa erässä, kun alivoimalla Eetu Tervala iski kiekon Pelicansin verkkoon. Koko ottelun hyvin pelannut nuori viikinkiryhmä lisäsi vettä myllyyn kolmannen erän alussa, kun Arttu Venäläisen viivalaukaus painu vierailijoiden maaliin hieman epäonnistuneen laukauksen jälkeen. Kaikki kuitenkin lasketaan ja viimeisen niitin lukemiin 3-0 iski Ali Liikanen tyhjään maaliin.
Näin ollen hyvin ehjällä esityksellä Jukurit päättää syksyn kiekkokierroksen kotiottelut voittoon. Nuoren viikinkiryhmän syksy jatkuu ennen joulutaukoa vielä muutamilla otteluilla ja seuraavan kerran Nuorten SM-liigaa Ikiomalla pelataan vasta ensi vuoden puolella.
Kaikki ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.