Pe 5.12. 18:30 VS.

A-NUORET: Ilves luisteli viikinkiryhmän ohi

Nuorten SM-liigan ensimmäinen kamppailu joulun jälkeen päättyi kotijoukkueen voittoon.

Mikkelin Jukurien A-nuorien runkosarja jatkui ottelulla Tampereen Ilvestä vastaan. Ottelun ensimmäinen erä alkoi Ilveksen komennossa, sillä Hakametsässä ensimmäinen maali nähtiin reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Ilveksen maalin iski Jukurien verkkoon ylivoimalla Oskari Laaksonen.

Kotijoukkue lisäsi johtoaan kuuden minuutin jälkeen Henrik Kärkkäisen osumalla.

- Olimme ensimmäisessä erässä ihan vielä joulutauolla. Siinä vastustaja teki kaksi maalia ja yritettiin kiriä kiinni. En osaa sanoa epäonnistuiko valmistautuminen vai mikä, totesi päävalmentaja Pekka Lipiäinen ottelun jälkeen.

Ottelun toisessa erässä puntit hieman tasoittuivat ja kaksikymmenminuuttinen pelattiin ilman maaleja.

Jukurit sai vauhdikkaan alun kolmanteen erään, kun jukuripuolustaja Otto Saarimaa kavensi lukemiksi 2-1.

Ottelun lopussa Jukurit yritti tasoittaa kamppalua ilman maalivahtia, mutta Ilves iski kaksi maalia tyhjiin ja loppulukemiksi kirjattiin 4-1. Kotijoukkueen kolmas maali syntyi Arttu Flinckin mailasta ja neljäs merkkittiin Aleksi Niemelle.

- Kaksi jälkimmäistä erää olikin sitten hyvää, vaikka kotijoukkueen ottelun ainut jäähy tuli meille kriittiseen paikkaan, kun ylivoimamme ei toiminut yhtään.

- Huono alku ja hyvä loppu, mutta ei valitettavasti pisteitä mukaan. Meidän energisimmät olivat tänään uutena joukkueeseen tullut Kasper Piitulainen ja B-junioreista tuttu Perttu Kiesilä. Myös Vallu (Valentin Dufva) pelasi hyvän ottelun tolppien välissä, löysi Lipiäinen ottelusta hyvääkin.

Ottelun lopputulos 4-1 ja kaikki ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 26 15 2 2 7 51 1,96
2. Ässät 26 15 3 0 8 51 1,96
3. JYP 23 13 3 1 6 46 2,00
4. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
5. KooKoo 25 11 5 1 8 44 1,76
6. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
7. K-Espoo 27 10 3 5 9 41 1,52
8. KalPa 24 11 3 1 9 40 1,67
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 27 7 5 5 10 36 1,33
11. HPK 25 8 3 5 9 35 1,40
12. Ilves 25 8 3 3 11 33 1,32
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 25 7 3 5 10 32 1,28
15. HIFK 27 7 2 2 16 27 1,00
16. Sport 24 6 0 6 12 24 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O