#92 SAMUEL SALONEN

Samuel Salonen on kamppaillut pitkään liigakaukaloissa, mutta viimeinen läpimurto on vielä jäänyt tekemättä. Jukurien riveissä raamikas laitahyökkääjä haluaa ottaa ison roolin liigakentillä ja murtautua kärkipelaajien joukkoon.

Pituus: 192cm

Paino: 90kg

Kätisyys: left

Syntynyt: 2000, Vantaa

Sopimus: 2024

Lopullista läpimurtoa hakemassa Mikkelissä

Vantaalla syntynyt ja Jokereista kiekkokartalle ponnistanut laitahyökkääjä teki eri ikäluokissa hyviä tehopisteitä murtautuen myös nuorisomaajoukkueisiin. Yhden kauden hän pelasi myös Pohjois-Amerikassa USHL-juniorisarjassa.

Pohjois-Amerikasta palattuaan Salonen asettui Lahteen, jossa ensimmäinen kausi meni U20-joukkueessa, mutta toisella kaudella nousi liigajoukkueen mukaan. Kaudella 2019-2020 hän pelasi 38 liigaottelua ja teki niissä kuusi tehopistettä.

Seuraavaksi Salonen otti kuitenkin liigakenttien sijaan suunnan Mestikseen. Joensuun Kiekko-Pojissa oli koko sarjan tehokkaimpia pelaajia iskemällä 29 otteluun 34 tehopistettä ja hänet valittiin myös sarjan tähdistökentälliseen.

Viime kaudet Salonen on hakenut paikkaansa Tapparan ja viimeisimmäksi JYPin miehistöistä. Kaikkiaan 23-vuotiaalla hyökkääjällä on vyöllään jo 122 liigaottelua.

Kummiyritys: Rotomon

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 52 32 2 3 15 103 1,98
2. SaiPa 54 28 6 7 13 103 1,91
3. KooKoo 53 29 7 1 16 102 1,92
4. Lukko 53 26 7 3 17 95 1,79
5. JYP 52 24 9 4 15 94 1,81
6. Ilves 53 25 7 4 17 93 1,75
7. KalPa 54 25 6 5 18 92 1,70
8. Ässät 53 23 6 4 20 85 1,60
9. K-Espoo 54 19 4 10 21 75 1,39
10. Pelicans 53 17 8 7 21 74 1,40
11. HIFK 52 18 4 5 25 67 1,29
12. TPS 54 15 7 8 24 67 1,24
13. HPK 53 14 7 8 24 64 1,21
14. Jukurit 53 15 5 6 27 61 1,15
15. Kärpät 53 15 5 5 28 60 1,13
16. Sport 54 9 1 11 33 40 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O