#13 PONTUS NETTERBERG

Yli 200 SHL-ottelua urallaan pelannut Netterberg on työteliäs laitahyökkääjä, jolta löytyy myös osaamista tehojen tekemiseen. Ruotsin mestaruuttakin voittamassa olleen hyökkääjän mukana Jukurit saa myös kokemusta kovista peleistä joukkueeseen.


Pituus: 187 cm

Paino: 93 kg

Kätisyys: right

Syntynyt: 1992, Varberg, Ruotsi

Sopimus: 2021


Ruotsalaista kokemusta jukuripaitaan

Pontus Netterberg on lähtöisin pienestä Varbergin kunnasta ja aloitti pelaamisensa paikallisessa Varbergs HC:ssa. Juniorivuosinaan hän edusti kuitenkin myös Röglen ja HV71:sen juniorijoukkueita. HV71:ssä hän teki myös SHL-debyyttinsä kaudella 2010-2011.

Netterberg pelasi myös kauden 2011-2012 SHL:ää HV71:n riveissä, mutta siirtyi kaudeksi 2012-2013 Allsvenkaniin Tingrydsin riveihin. Tingryds tippui tuon kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmas HockeyEttaniin, mutta Netterberg jatkoi joukkueessa myös kaksi seuraavaa kautta, kunnes jatkoi matkaansa Allsvenskanissa pelanneen IK Panternin miehistöön. Hän oli Panternin toiseksi paras pistemies 32 tehopisteellään.

Hyvin sujuneen Allsvenskan-kauden jälkeen Netterberg palasi SHL-kaukaloihin, kun teki kaksivuotisen sopimuksen Växjö Lakersin kanssa. Växjössä hyökkääjä pelasi lopulta kolme kautta ja oli voittamassa keväällä 2018 Ruotsin mestaruutta.

Viime kauden Netterberg pelasi SHL:ään nousseen Oskarshamnin riveissä. Hän iski sarjan hännille jääneessä joukkueessa 52 ottelussa tehot 5+10=15.