Viikkoinfo 51/24: Viimeiset ottelut ennen joulutaukoa

Mikkelin Jukurit pelaa tällä viikolla kaksi ottelua. Viimeinen kotiottelu ennen joulutaukoa on edessä lauantaina Let´s Go Areenalla Turun Palloseuraa vastaan.

Jesper Piitulainen johdattaa joukkonsa viimeiseen viikkoon ennen joulutaukoa.

Tärkeitä pisteitä jaossa ennen joulutaukoa

Mikkelin Jukurit pelaa tällä viikolla kaksi ottelua. Keskiviikkona kohdataan vieraskaukalossa Oulun Kärpät ja lauantaina Let´s Go Areenalle vieraaksi saapuu TPS.

Jukurit on sarjassa viimeisenä ja saalistanut 32 ottelusta kasaan 25 pistettä. Matkaa karsintaviivan paremmalle puolelle on 12 pistettä ja pudotuspeliviivaan puolestaan 16 paunaa.

Jukurit on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kaksi. Viime viikon JYP-tuplasta tuloksena oli upea kotivoitto 2–1-lukemin perjantaina, mutta lauantaina tuli dunkkuun maalein 1–4.

Jukurien paras pistemies on kanadalainen keskushyökkääjä Peter Abbandonato, joka on nakuttanut 29 ottelussa tehot 7+17=24.

Keskiviikon vastustaja Kärpät on sarjassa sijalla 10 ja saalistanut 33 ottelusta kasaan 45 pistettä. Suurin odotuksin kauteen lähtenyt Kärpät on voittanut viidestä edellisestä ottelusta neljä.

Kärppien avainpelaajia ovat muun muassa maalitykki Reid Gardiner, Jukreista tuttu syöttökone Michal Kovarcik ja loukkaantumisesta toipunut tähtihyökkääjä Teemu Turunen.

Lauantain vastustaja TPS on viimeisellä pudotuspelipaikalla sijalla 12 ja kerännyt 32 ottelusta kasaan 41 paunaa. Tommi Miettisen luotsaama TPS on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kaksi.

TPS:n avainpelaajia ovat muun muassa kultakypärää kantava ruotsalaispuolustaja Max Lindroth, kanadalaissentteri Jean-Christophe Beaudin ja taiturimainen pelintekijä Viljami Marjala.

Viikon ottelut:

KE Kärpät–Jukurit klo 18.30

LA Jukurit–TPS klo 17

Hanki liput lauantain kotimatsiin TÄSTÄ.

Jukurien sairaslista

Jukurien sairaslistalla ovat:

Lucas Nordsäter (sivussa 1–2 viikkoa)

Aaron Hakala (1–2 viikkoa)

Alexander Ruuttu (päivä kerrallaan)

Santeri Koskela (päivä kerrallaan)

Max Ellis (toistaiseksi)


Kutsumme Jukurien heimokorttilaiset herkuttelemaan joulumuorin joulupuurolla, viimeisen kotiottelun yhteudessä ennen joulupyhiä

Joulupuuro on katettuna kausikorttilaisille Let's Go Areenan 2.kerroksen Viikinki Ravintolassa lauantaina 21.12. klo 15.30 alkaen.

Kausikorttilaisten joulupuuron ohjelma:

15.30 Let's Go Areenan ovet avataan kausikorttilaisille.
- Siirtyminen yläkerran ravintolaan, jossa tarjolla joulupuuro.

15.40 Jukurien kehityspäällikkö Mikko Hakkarainen kertoo kauden puolivälin kuulumiset.
- Vapaata keskustelua ja mahdollisuus esittää Hakille kysymyksiä.

16.00 Let's Go Areenan ovet avataan muulle yleisölle.
- Vapaa keskustelu ja verkostoituminen jatkuu yläkerran ravintolassa.

17.00 Kiekko jäähän, Jukurit-TPS -ottelu alkaa.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mutta kausikorttilaisten joulupuurolle saapuvilta tarkistetaan voimassa oleva heimokortti.

Jukurit Shop palvelee myös joulun aikana

Jukurit Shopista löydät parhaat joululahjat pukinkonttiin. Pääset ostoksille verkkokauppaan tästä tai Stellan Jukurit Shopilla.

Joulun poikkeusaukioloajat:

24.-26.12. suljettu

1.1.2025 suljettu

Jukurien maanpuolustusteemaottelun pelipaidat huudettavana

Jukurit pelasi viime viikon ottelunsa M05 lumipuku-kuosia jäljittelevissä pelipaidoissa.

Nämä paidat ovat nyt huudettavissa ja huutoaikaa on 18.joulukuuta saakka. Huutokaupan tuotoilla tuetaan maanpuolustusjärjestöjen toimintaa.

Tästä mainio lahja pukinkonttiin. Paidat luovutetaan lauantaina 21.12. Jukurit-TPS -ottelun yhteydessä.

Pääset huutamaan pelipaidan tästä.

Voit hyödyntää kulttuuriseteleitä loppukauden kausikorttiin tai mehukkaaseen lippupakettitarjoukseen

Jukurien loppukauden kausikortit ja mehukas lippupaketti pukinkonttiin ovat nyt myynnissä Jukurit Shopilla.

Voit hyödyntää kulttuuriseteleitä maksaessasi kausikorttia tai lippupaketteja, sillä niiden viimeinen käyttöpäivä lähestyy.


Jukurien loppukauden kausikortit ovat nyt myynnissä.

Joulun kovin lipputarjous haltuun Jukurit Shopilta.