Kapteeni Roineen viimeinen päiväkäsky: ”Olkaa pitkäjänteisiä”

Jukureissa neljä kautta pelannut Miika Roine kasvoi Mikkelissä Liiga-pelaajana ja ihmisenä. Lue Roineen viimeinen haastattelu!


Kun hyökkääjä Miika Roine saapui kesällä 2016 Mikkeliin, jyväskyläläisen mielessä oli vain yksi selkeä tavoite. Pelicansissa ja Jypissä Liiga-kokemusta hankkinut laituri halusi kasvaa tuoreessa Liiga-joukkueessa asemaan ja rooliin, josta hän oli haaveillut jo lapsesta saakka.
- Halusin todistaa, että minusta on oikeaksi Liiga-pelaajaksi, että pystyn lyömään oikeasti läpi ja etteivät ne kaikki haaveet ole vain oman pään sisällä olevia kuvitelmia.

​​​​​​​Nyt neljä kautta myöhemmin voi huoletta sanoa, että ensimmäinen tavoite täyttyi ja reilusti. ”Oikean Liiga-pelaajan” lisäksi Roineesta varttui Mikkelissä joukkueensa luotettava kapteeni, puoliso ja tuleva isä.
- Voi kai sanoa, että aika paljon kasvoin näiden vuosien aikana paitsi pelaajana, myös ihmisenä, Roine hymyilee.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Miika Roine syksyllä 2016 Jukurien kaikkien aikojen ensimmäisessä Liiga-ottelussa.

Sykähdyttävä kutsu kapteeniksi

Harva pelaaja saa kokea uransa aikana tilanteen, jossa oma joukkue pelaa ensimmäisiä Liiga-otteluita. Roineen mukaan kesä ja syksy 2016 Mikkelissä olivat aikaa, joka ei unohdu koskaan.
- Vaikka joukkue muuttui Liigaan paljon, hitsauduimme nopeasti yhteen. Tuntui monella tavalla, että ollaan jonkun ison äärellä.

Tunne sai lisäpontta hurmoksellisesta Ikioma Areenan yleisöstä, joka saapui ensimmäistä kertaa katsomaan Liiga-kiekkoilua Mikkelissä.
- Kylmät väreet menevät melkein vieläkin, kun muistelee täynnä olevaa hallia. Välillä ajatteli, voiko se olla edes totta.

Ensimmäisen kauden jälkeen Mikkelissä palattiin kiekkoarkeen monella tavalla, asiat rutinoituivat ja yleisökin tottui uuteen sarjaan.
Roineelle toinen kausi toi mukanaan kuitenkin uuden haasteen, joukkueen kapteeniuden. Tähän luottamustehtävään hänet valitsi joukkueen päävalmentaja Risto Dufva.
- Se on tietyllä tavalla jukurivuosieni sykähdyttävin hetki. Minulla oli siinä vaiheessa kuitenkin takanani vasta oikeastaan pari kautta Liigaa ja sitten olinkin tilanteessa, jossa kysytään, otanko kapteenin tehtävän vastaan. Se tuntui isolta kunnianosoitukselta.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Liigan teräsmies

Kapteenina Roine sanoo halunneensa johtaa ensisijaisesti esimerkillään: hoitaa työnsä niin hyvin, ettei sitä voisi kukaan sivusta arvostella. Samalla hän toimi mallina etenkin nuoremmille pelaajille, jotka tarvitsivat tukea Liiga-taipaleensa ensimmäisissä hetkissä.

Pukukoppiin Roine ja muu kapteenisto halusivat luoda avoimen ilmapiirin, jossa jokainen voisi olla oma itsensä iästä, taustasta tai ajatuksistaan riippumatta.
- Uskon, että siinä onnistuttiin jokaisella kaudella, vaikka tietenkin aina jää jotain parannettavaa, Roine miettii.

Työmoraalista ja asioiden viimeisen päälle tekemisestä kertoo omaa kieltään sekin, että Roine ehti kiriä Mikkelissä myös Liigan epävirallisessa teräsmiestilastossa kenttäpelaajien ykköseksi.
​​​​​​​
Tapa, jolla putki katkesi loppukaudesta, kuvaa sekin Roinetta: vaikka Jukurit oli menettänyt jo mahdollisuudet taistella playoffs-paikasta, kapteeni näytti mallia ja taisteli ahnaasti ahtaasta paikasta kiekkoa. Roineen epäonneksi ennen kiekkoa vastaan tuli pleksin reuna.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kärsivällisyyttä tarvitaan

Neljän kauden aikana Jukureissa ihmiset ovat vaihtuneet ja tavatkin osin muuttuneet. Myrskyiltäkään ei ole vältytty. Roine myöntää, että joskus henkilövaihdoksia ja niiden syitä ja seurauksia on tullut kapteenin roolissa mietittyä yön pimeinä tunteina.
- Ne ovat aina koko yhteisölle pysähtymisen paikka. Menestys ei ole kuitenkaan jäänyt koskaan niistä vaihdoksista kiinni. Ne päätökset on pitänyt tehdä niissä hetkissä, koska joukkue ei ole suorittanut sillä tavoin kuin olisi pitänyt.

Neljästä kaudesta Mikkelissä Roine sanoo mieleen jääneen lopulta vain hyviä muistoja – siitäkin huolimatta, että tärkein tavoite, pudotuspelipaikka, jäi vielä saavuttamatta.
- Toivon, että tässä asiassa koko yhteisö on kärsivällinen. Seurassa on tehty ja tehdään oikeita asioita, mutta menestys vaatii yleensä aina niiden lisäksi aikaa ja pitkäjänteistä työtä. Asiat eivät tapahdu hetkessä, vaikka kuinka tehtäisiin oikein.

Kauden viimeinen ottelu pelattiin maaliskuussa tyhjille katsomoille, joten Roineelta jäi sanomatta hyvästit Ikioma Areenan tunteikkaalle kotiyleisölle.
- En tosiaan ihan sellaiseksi olisi voinut kuvitella viimeistä peliäni Mikkelissä. Pari kannattajaa oli kuitenkin tullut hallin ulkopuolelle pelin jälkeen tervehtimään. Se tuntui todella hienolta eleeltä.
- Olen kokenut, että minua on arvostettu omassa roolissani Mikkelissä ja olen itse arvostanut kannattajia aina todella suuresti. Kiitos koko yhteisölle koko sydämestäni.

Jukurit kiittää Miika Roinetta esimerkillisestä työstä koko joukkueen eteen ja toivottaa menestystä jatkoon!