Pe 14.11. 18:30 VS.

Jukurien osakeanti on päättynyt – osakeannin toteutuminen tuo merkittävän tuen seuran talouden tasapainottamiseksi

Jukurit käynnisti kesäkuussa osakeannin, joka on saatu onnistuneesti päätökseen. Jukurit kiittää sinikeltaista heimoa ja kaikkia osakeantiin osallistuneita.

Jukurien osakeanti on päättynyt.

Jukurit HC Oy:n hallitus käynnisti yhtiön osakepääoman korottamiseksi osakeannin kesäkuussa 2024. Osakeannilla tavoiteltiin vähintään 250 000 euron ja enintään 1 000 000 euron lisäystä osakepääomaan. Osakeannilla kerättävillä varoilla pyrittiin vahvistamaan Jukurit HC Oy:n omaa pääomaa sekä kassavaroja.

Osakeannin käynnistyessä Jukurit ilmoitti, että osakeanti toteutetaan, mikäli osakemerkintöjä tulee vähintään 5 000 osakkeelle. Osakeannin oli määrä umpeutua lokakuun 2024 loppuun, mutta Jukurien hallitus päätti 28.10. järjestetyssä kokouksessa jatkaa annin voimassaoloa marraskuun loppuun saakka, käynnissä olleiden neuvottelujen loppuun saattamiseksi.

- Osakeanti tuli päätökseensä 30.marraskuuta ja voimme nöyrinä esittää kiitoksemme kaikille osakkeita merkinneille tahoille. Osakeanti toi meille entistäkin leveämmän eteläsavolaisen omistajapohjan ja merkinnät tuovat meille turvaa kuluvan kauden läpivientiin, kiittelee Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Antti Laakso.

- Osakeannin aikana merkittiin yhteensä 5242 osaketta, summaa Laakso. Osakeannin viimeinen maksupäivä on 14.12.2024.

Seuran talouden tasapainottamiseksi on tehty laaja-alaisesti toimenpiteitä, sillä osakeannin käynnistämisen lisäksi mm. kuluja on karsittu noin 700 000 eurolla. Kuluvalla kaudelle Jukurien kumppanimyynti on ollut vilkkaampaa edelliskauteen verraten, kun puolestaan yleisökeskiarvo on budjetoitua jäljessä.

- On sanomattakin selvää, ettei seuran toiminnan kehittäminen taloudellisesti kestävämmälle pohjalle pääty tähän. On aika rakentaa Jukurien tulevaisuutta entistä vahvemmaksi koko Etelä-Savon voimin, yhtenä heimona, Laakso kannustaa.

Lisätietoja:

Antti Laakso
toimitusjohtaja, Jukurit HC Oy 040 036 8492

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 20 13 1 0 6 41 2,05
2. Tappara 20 12 0 2 6 38 1,90
3. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
4. Jukurit 22 10 2 1 9 35 1,59
5. SaiPa 21 9 2 3 7 34 1,62
6. KooKoo 20 9 3 0 8 33 1,65
7. K-Espoo 21 8 2 4 7 32 1,52
8. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
9. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
10. TPS 20 6 5 3 6 31 1,55
11. HPK 20 6 3 3 8 27 1,35
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 21 6 2 1 12 23 1,10
14. Pelicans 19 4 2 5 8 21 1,11
15. Sport 19 5 0 5 9 20 1,05
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O