Helteinen juhannus 2019 jää hyvin todennäköisesti mikkeliläisen jääkiekkoilun historiaan.

Uusia sivuja ei kirjoiteta tällä kertaa Kalevankankaalla, vaan tuhansien kilometrien päässä Vancouverissa, Rogers Arenan pehmeillä penkeillä ja kirkkaissa valoissa, NHL-varaustilaisuuden kihelmöivissä illoissa ja päivissä.

NHL Entry Draft on kiekkomaailman yksi vuoden ehdoton kohokohta. Eikä ihme: se on yksi niistä hetkistä, joista haaveileminen alkaa jo pihapeleissä. Se on myös hetki, jolla käydään kauppaa, jolle omistetaan mediassa miljoonia sanoja ja sekunteja, hetki, jolloin urheilun arvaamattomuus, intohimo ja haaveet muotoillaan suureksi show'ksi.

Ja tänä vuonna tämän kaiken keskellä on myös mikkeliläinen puolustaja Mikko Kokkonen, 18.

Jos Mikko olisi saanut luvan, hän olisi aloittanut pelaamisen varmaan jo kaksivuotiaana, naurahtaa Anu Kokkonen. Niin kova vimma jääkiekkoon oli Anu Kokkosen pojalla, ammattikiekkoilijaksi kasvaneella Mikko Kokkosella.

Mikko oppi liikkumaan liikunnallisessa perheessä, isän ja äidin esimerkkiä seuraten: kun opettajaäiti pääsi töistä, lasten kanssa lähdettiin heti välipalan jälkeen suoraan ulos, läheiselle jalkapallokentälle tai luistelemaan.
Se oli mukavaa yhdessäoloa, josta kaikki pitivät, Anu Kokkonen muistelee.
- Halusimme kannustaa lapsia tutustumaan moniin lajeihin ja liikkumaan mahdollisimman monipuolisesti.

Vähitellen jääkiekko otti kuitenkin vallan muista lajeista, eikä talvella poikaa paljon enää kotona näkynyt.
Äiti kertoo, kuinka poika halusi viikonloppuisin mennä vielä omien harjoitusten ja pelien jälkeenkin hetkeksi ulkojäille, repussa eväsleipiä ja mehua. Naapurustosta löytyi taitavia kavereita aina peliseuraksi.
- Eetun (Randelin) ja Leevin (Aaltonen) kanssa ne kulkivat jo hyvin pieninä keskenään. Illalla pojasta näki, kuinka onnellinen hän on kavereiden kanssa pelaamisesta. Ilo oli nähtävissä selkeästi.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sosiaalinen, sopivan nöyrä, huippupersoona.
Mikkelin Jukurien A-nuorten päävalmentaja, Marko Kauppinen, näkee entisessä pelikaverissaan ja valmennettavassaan paljon ominaisuuksia, joita tarvitaan kiekkomaailman huipulle pyrkiessä.
- Vaikka meillä on ikäeroa yli 20 vuotta, huumorintajumme on sattunut aina hyvin yhteen. Mikko on sellainen sopeutuvainen tyyppi, hänet voi laittaa monenlaisiin porukoihin ja monenlaisten ihmisten kanssa.

Ensimmäisen kerran Kauppinen kiinnitti huomiota nuoreen rantakyläläiseen kymmenkunta vuotta sitten. Kokkonen viiletti tuolloin kentällä muita pidempänä, pitelemättömänä pakkina.
- Hän oli paikoin ihan ylivoimainen. Osin tietysti jo kokonsa vuoksi, mutta myös taitojensa.

Sittemmin kahden mikkeliläisen huippupelaajan ura on ristennyt ja muistuttanut useissa kohdissa toisiaan: Kauppinen varattiin NHL:ään vuonna 1997 kaikkein aikojen ensimmäisenä jukurikasvattina ja molemmat ovat voittaneet nuorissa Leijonissa maailmanmestaruuden.

Kauppinen oli paikalla silloinkin, kun Kokkonen teki historiaa ja oli Suomen nuorin Liiga-ottelussa pelannut pelaaja. Päivämäärä oli 18.lokakuuta 2016, Kokkosella ikää 15 vuotta 1 kuukausi ja muutama päivä päälle. Kauppisella aika tarkalleen 22 vuotta enemmän.

Mikkelin omat miehet pelasivat pakkipareina, joten Kalevankankaan ilmassa leijui tuona iltana runsaasti symboliikkaa.
- Itse peli nyt ei mennyt kovin hyvin, mutta muuten se oli upea hetki. Oli sellaista fiilistä, että nyt saa viimein siirtää soihdun seuraavalle mikkeliläiselle pelaajalle.

Kauppinen on ehtinyt kulkea Kokkosen rinnalla myös pelikentän ulkopuolella: nuori kiekkoilijanalku oli mukana viitenä vuotena Jukurien kiekkoleirillä Kauppisen vetämässä ryhmässä.
- Ne olivat ihan loistavia viikkoja. Mikko on ollut aina työteliäs, tehnyt työnsä ihan viimeisen päälle.

Kova työ, intohimo ja tavoitteellisuus ovat Kauppisen mielestä ne syyt, miksi Kokkonen on matkalla kohti kaikkein kirkkaimpia kiekkokaukaloita. Yksi välietappi tällä matkalla on tänä juhannuksena Vancouverissa, Rogers Arenalla NHL-varaustilaisuudessa.
​​​​​​​
Kauppinen on tyytyväinen, että Kokkonen on kulkenut Jukurien koko pelaajapolun kiekkokoulusta Liiga-joukkueeseen.
- Hän on uskonut tähän ja nyt se tuottaa upeaa tulosta. Mikko on hyvä esimerkki meidän kaikille junnuillemme.

NHL-varaus on nimensä mukaisesti vasta varaus, jonka jälkeen alkaa kenties vieläkin kovempi työ. Kauppisen mukaan Kokkosellakin on vielä tehtävää muun muassa fysiikan kanssa. Aikaa kuitenkin on, hän muistuttaa.
- Täällä on hyvä kehittyä ja kasvaa. Muutaman vuoden päästä Mikko pelaa NHL:ssä, näin uskon.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuinka sitten Kokkosilla suhtaudutaan siihen, että omalle pojalle on avautumassa ovet aivan lajin huipulle? Äiti Anu Kokkonen ei puhuisi mielellään aiheesta lainkaan.
- Minä en seuraa somesta tai muusta mediasta Mikon uraa. Mikon isä Marko on kylläkin hyvin perillä tilanteista. Olemme pojan kanssa läheisiä ja minulle riittää kiekkoilijan seuraaminen lähietäisyydeltä. Keskityn olemaan äiti.

Anu Kokkonen myöntää, että oman lapsen urheilu-urassa on joskus ollut jopa sulattelemista.
- Arvostan koulutusta, ja näen, että hänessä olisi lahjakuutta paljon muuhunkin. Hän kulkee kuitenkin oman polkunsa ja me tuemme sitä täysillä, sitähän se vanhemmuus on.
- Äitinä ja vanhempana en voi lopulta toivoa muuta kuin että lapsi olisi onnellinen ja tavoittelee omia unelmiaan. Kun näen Mikon jäällä, hänen silmissään olevan tuikkeen ja pienen hymynkareen, tiedän, että hän tekee juuri silloin sitä, mitä hän eniten rakastaa. Se riittää minulle.
​​​​​​​
NHL-varaustilaisuuteenkin äidillä oli vain yksi ohje pojalleen.
- Nauti jokaisesta hetkestä, sillä tuota hetkeä sinä olet niin pitkään toivonut.

Teksti: Kristiina Tiippana
Kuvat: Mikko Kankainen, Mikko Kokkonen