TuTo tasoitti otteluvoitot

Jukurit taipui TuTolle niukasti jatkoerässä ja näin lukemat kirjattiin 3-4 turkulaisten hyävksi.

Toni Jalo.                                                                                             Kuva: Petri Lyytikäinen

Mikkelin jäähallissa Jukureiden ja TuTon välillä pelattu toinen välieräottelu venyi jälleen jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoerään. Jatkoerästä poistui voittajana TuTo ja näin voitto kirjattiin maalein 3-4 valkopaidoille.

Jukurit aloitti ottelun vahvasti ja joi jatkuvasti maalipaikkoja TuTon maalille. Turkulaisten maalivahti Kimmo Meriläinen kesti aivan alun rynnistyksen, mutta joutui antautumaan seitsemännellä peliminuutilla. Oula Palve toi kiekon näyttävästi omalta alueelta pois ja siirsi kiekon vauhdissa olleelle Niklas Näpille. Näppi syötti keskustaan Jaakko Turtiaiselle, jonka kaunis laukaus yläkulmaan huudatti 2000-päistä kotiyleisöä.

Molemmat joukkueet pääsivät myös testaamaan ylivoimansa toimivuutta, mutta ensimmäisessä erässä ei erikoistilanteista syntyneitä maaleja nähty. 

TuTo kuitenkin tasoitti ottelun tasakentällisin ensimmäisen erän lopussa, kun Tuukka Pulliainen laukoi Aki Keinäsen poikittaissyötöstä kiekon reppuun. Näin ollen tauolle lähdettiin tasalukemista.

- TuTo on maailmanluokan joukkue ja sitä vastaan pitää pystyä taistelemaan ainakin se 60 minuuttia, kommentoi Jukurikäskijä Antti Pennanen.

Toinen erä hyvä, kolmannessa parannettavaa

Toinen erä oli Jukureilta hyvin vahva. Sarvipäät aloittivat maalinteon heti alussa, kun Jesse Rohtla voitti kaksinkamppailun ja siirsi Jukurit johtoon ajassa 23.14. Syöttäjät maaliin olivat Pentti Nöyränen ja Nestori Lähde.

Viittä minuuttia myöhemmin Jukurit siirtyivät jo 3-1-johtoon, kun Nestori Lähde sai kiekon maalin eteen Nöyräseltä. Nöyränen onkin äitynyt hyvään vireeseen, sillä kahdessa ottelussa on syntynyt yhteensä neljä (2+2) tehopistettä.

Toisen erän viimeisellä minuutilla Jukurijoukkueelta nähtiin huimaa taistelua alivoimalla. Pelaajat heittäytyivät uhrautuvasti kiekon eteen, jonka lisäksi maalivahti Oskari Setänen oli maalillaan mies paikallaan ja otti muutaman tärkeän torjunnan.

Kolmannessa erässä TuTo sai paremmin otetta pelistä ja pääsi kokeilemaan ylivoimaansa. Tällä kertaa valkopaidat eivät erehtyneet, vaan kaventivat tilanteeksi 3-2 Anrei Hakulisen maalilla.

Ajassa 52.30 TuTo tasoitti vastahyökkäyksestä 3-3:een Aleksi Rutasen maalilla ja näin ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoerästä.

- Otetaan tästä opiksi ja perjantaina on taas uusi kamppailu, Pennanen tuumi.

Jatkoerässä maalinteossa onnistui TuTo ja Anton Kokkonen ja näin ottelu päättyi turkulaisjuhliin.

Mielenkiintoisen sarjan otteluvoitot ovat tasan 1-1, seuraava ottelu pelataan perjantaina Turussa!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O