Ti 18.12. 18:30 VS.

RAPORTTI: 10 maalin ilta - Jukurit tehtaili yhdeksän

Jukureiden ja KeuPa HT:n välistä puolivälieräkamppailua on nyt takana kolme ottelua ja Jukurit on voittanut kaikki kolme, kun se kaatoi kotikaukalossaan keuruulaiset hurjilla numeroilla 9-1. Kymmenen maalin ilta tarkoitti myös sitä, että KeuPa sai maalihanansa puolivälierissä auki.

Kalevankankaan illassa nähtiin 10 maalia.
Kuva: Petri Lyytikäinen

Jukureiden ja KeuPa HT:n välistä puolivälieräkamppailua on nyt takana kolme ottelua ja Jukurit on voittanut kaikki kolme, kun se kaatoi kotikaukalossaan keuruulaiset hurjilla numeroilla 9-1. Kymmenen maalin ilta tarkoitti myös sitä, että KeuPa sai maalihanansa puolivälierissä auki.

Jukureiden vahva pelaaminen jatkui viikon kolmannessa kohtaamisessa lauantaina, kun KeuPa ei antanut vastusta Jukureiden pelaamiselle. Ottelun alku oli jälleen innokasta ja luistelutahdiltaan kovaa peliä molemmilta joukkueilta, mutta ensimmäisen erän kaksi maalia johdatteli pitkälti illan teemaa.

Ensimmäisessä erässä Jukurimaalit iskivät ylivoimalla Miikka Männikkö ja Jarno Pavén, jotka molemmat onnistuivat hienojen ylivoimasuorituksien päätteeksi. KeuPa painoi vielä kovaa päälle ensimmäisen erän lopussa ja pääsi yrittämään myös sitä kuuluisaa pukukoppimaalia, mutta toiseen erään lähdettiin kotijoukkueen kahden maalin johdossa.

Tässäkin ottelussa Jukurit iski kaksi salamamaalia, jolloin KeuPan tahti hyytyi entisestään. Toisessa erässä Niko Laakkonen johdatti kotijoukkueen 3-0 -johtoon alivoimalla, johon KeuPan päävalmentaja Kari Rautakorpi reagoi vaihtamalla joukkueen maalivahtia.

Vain 18 sekuntia myöhemmin maalille vaihdettu Petri Pitkänen teki kaikkensa, mutta kotijoukkue onnistui toistamiseen alivoimalla. Neljännen maalin viimeisteli Jani Savolainen. Jukurit onnistui vielä kertaalleen toisessa erässä, kun Santeri Lukka johdatti joukkueen erätauolle lukemissa 5-0.

Kolmas erä noudatti samaa kaavaa kuin kaksi edeltäjäänsä. Jukurit teki, KeuPa katsoi vierestä. Molempien joukkueiden kokoonpanot kärsivät hieman kolmannen erän alussa, sillä jäällä ei enää nähty Jukureiden Jaakko Turtiaista eikä KeuPa HT:n Antti Kauppilaa.

Kolmannen erän maalitehtailut aloitti Joonas Kalliola, joka ujutti kiekon KeuPan verkkoon hienon maalille ajon päätteeksi. Ajassa 52:00 KeuPan Markus Rämä rikkoi joukkueen maalittoman playoff-taipaleen ylivoimamaalillaan.

Loppu olikin sitten Jukureiden ilotulitusta. Kymmenen maalin illan viimeistelivät osumillaan Anthony Guttig, Jani Forsström ja Oula Palve. Näin ottelu päättyi lukemiin 9-1 ja Jukurit on voiton päässä Mestiksen välieristä.

Seuraava ja KeuPan kannalta ”kuoleman ottelu” pelataan maanantaina Keuruun jäähallissa klo 18.30.

Jukureiden tehomiehet tänään:
Miikka Männikkö (1+2), Jarno Pavén, Niko Laakkonen, Jani Savolainen (1+1), Santeri Lukka (1+4), Joonas Kalliola, Anthony Guttig (1+1), Jani Forsström (1+2) ja Oula Palve (1+3).

Mestis Playoff 2015 muut puolivälieräottelut ja sulkeissa voitot (neljällä voitolla välieriin):

KooKoo - SaPKo 1-2 (1-2)

TUTO Hockey - LeKi 1-4 (1-2)

Hokki - JYP-Akatemia 1-4 (2-1)