LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: VAIN MAALIT PUUTTUIVAT

Jukurien viikonloppu lähti käyntiin kotiyleisön edessä JYPiä vastaan. Perjantai-ilta tarjoili yleisölle tiukan väännön sarjapisteistä.

Maalit jäivät puuttumaan. Kuvat: Jukurit / Mikko Kankainen


Jukurit - JYP (0-0, 0-0, 0-0, 0-1)

Jukurilauma joutui alivoimalle jo ajassa 0.09, kun Vadim Pereskokov sai kaksiminuuttisen kampituksesta. Kotijoukkue kuitenkin selvitti JYPin pyöritykset, eikä vierailija päässyt yllättämään ottelun alussa.

JYP tuli vieraskentällä väkevästi ottelun alkuun ja hallitsi ensimmäistä kymppiä.

- Pelattiin mielestäni hyvin, ensimmäistä kymppiä lukuun ottamatta, päävalmentaja Pekka Kangasalusta aloitti ottelun jälkeen.

Ajassa 10.45 nähtiin harvinainen tilanne, kun kaukalon pleksi rikkoutui. Pleksin vaihdon aikana ottelussa pidettiin ensimmäinen erätauko.

Tauko teki Jukurilaumalle hyvää, sillä heti tauon jälkeen kotijoukkue otti ottelun hallintaansa. Jukurit pääsi testaamaan ylivoimaansa kahteen otteeseen erän loppupuolella, mutta ylivoima ei tuottanut tulosta.

- Ekan kympin jälkeen tultiin hyvin ja oltiin aivan eri joukkue.

- Tauko tuli meille aika hyvään saumaan. Oltiin vähän huonoja siinä alussa, oliko ehkä vähän ylilatautumista. Käytiin siinä läpi mikä ei toiminut ja saatiin tilanne rauhoitettua. Sen jälkeen kentällä ei ollut kuin yksi joukkue.

Ensimmäisen 20 minuutin jälkeen pidettiin yhden minuutin tauko ja toiseen erään lähdettiin tilanteesta 0-0.



Toinen erä oli jäähyjen sävyttämänä.

Jukurilauma pääsi toisessa erässä jauhamaan ylivoimaansa jälleen kahdesti. Tällä hetkellä ylivoimapeli ei ota toimiakseen, eikä johtomaalia nähty. Näin ottelun ratkaisu jäi kolmanteen erään.

- Ylivoima sakkaa edelleen. Nämä pelit pitäisi pystyä ratkomaan erikoistilanteista. Tällä kaudella se on jäänyt vähän piippuun.

Jukurilauma piti ottelun hallinnassaan ensimmäistä kymppiä lukuun ottamatta ja pakotti jyväskyläläiset jäähyilyyn. Kolmanteen erään tarjoutui mahdollisuus ratkaista ottelu kolmen ylivoiman aikana.

- Ei oikeen pompikkaan, mutta sekin on toki ansaittava. Ehkä pikku räkämaali vois laukaista tilanteen, kommentoi puolustaja Teemu Suhonen.

Ottelu ratkaistiin jatkoajalla, maalittoman 60 minuuttisen jälkeen. Illan ainokaisen ja ratkaisevan maalin iski vierailijoiden David Tomasek. Näin Jukurien saaliiksi jäi yksi piste.

- Pelattiin tosi hyvä peli tänään. Siellä näkyi kaikki ne asiat, joita haluttiinkin. Paitsi maalit, Kangasalusta jatkoi.

- Olen tosi ylpeä jätkistä tänään. Jokaisessa vaihdossa näkyi, että välitetään. Tietenkin tulos harmittaa vietävästi.

Jukurit matkustaa heti huomenna kohti Tamperetta, jossa odottaa isäntäjoukkue Ilves.

- Kun saadaan samanlainen ilme huomiselle, niin varmasti pelataan hyvä ottelu.






LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI

Liigan runkosarjan ajan Jukurien pelaajat ovat kerryttävät pisteitä Lumme Energian tähtipörssiin. Sinulla on mahdollisuus antaa äänesi haluamallesi Jukurien pelaajalle ottelun aikana Jukurien mobiilisovelluksessa.

Tänään Lumme Energian tähtipössin pisteen ansaitsi Teemu Suhonen

Tilanne 1.2. jälkeen

Mika Partanen 5p
Mikko Kokkonen 5p
Sami Rajaniemi 5p
Vadim Pereskokov 4p
Miika Roine 3p
Markku Flinck 3p
Jesper Piitulainen 3p
Teemu Suhonen 3p
Antti Jaatinen 2p
Juhana Aho 2p
Jimi Jalonen 2p
Joonas Kalliola 2p
Julius Vähätalo 2p
Turo Asplund 1p
Valtteri Hotakainen 1p
Aleksi Salonen 1p
Janne Tavi 1p


SEURAAVA KOTIOTTELU