PARTASEN PALASET PAIKALLAAN

Jukurien kärkihyökkääjiin lukeutuva Mika Partanen on tehnyt jäällä vakuuttavaa jälkeä. Partanen nauttii pelaamisesta, ja haaveilee pääsevänsä joskus kiekkoilemaan ulkomailla. Vastapainoa lajille tuo ranskanbulldoggi Papu.

Kädenpuristus on jämäkkä ja hymy leveä. Rennonoloisesta kiekkoilijasta huokuu hyvä fiilis.

Porvoon Huntersin kasvatti Mika Partanen löysi jääkiekon hyvin tavalliseen tapaan. Muita vaihtoehtoja kuin tulla urheilijaksi, ei miehellä ollut.

- Nuorempana kävin ulkojäillä. Pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa samaan aikaan. Ne olivat kiinnostuksen kohteeni aina. 13-14-vuotiaana päätin, että keskityn jääkiekkoon.

Ennen siirtymistään Mikkeliin Partanen kiekkoili suurkaupungin valoissa, Nordenskiöldinkadulla. Vuosista petopaidassa Partaselle jäi hienot muistot.

- Oli se hienoa aikaa. Siellä oli kiva pelata. Junioreista lähtien pelasin siellä. Oli kivat viisi vuotta juniorivuodet ja Liiga mukaan lukien.

Jo IFK-vuosinaan Partanen tykkäsi pelata Mikkelissä. Ikioma Areena tuntui jo tuolloin kotoisalta.

- Itsellä oli ainakin kiva tulla tänne. Oli hyviä muistoja. Tämä oli melkein kuin toinen kotikaukalo. Täällä on ollut aina kiva pelata.

Jukurien riveihin viime kaudella siirtynyt Partanen on viihtynyt Etelä-Savossa. Hyviä muistoja Mikkelistä Partasella on Mestis-ajoiltaan.

- Hyvin olen sopeutunut. Kuusi vuotta sitten kävin pelaamassa täällä Mestistä. Tuttu kaupunki. Oli jonkun verran tuttuja äijiä tässä jengissä. Hyvin on mennyt.

Varmasti ne parhaimmat muistot viikinkinutusta Partasella on kaudelta 2012-2013. HIFK:sta lainalle Jukureihin siirtynyt Partanen voitti Mestiksen mestaruuden ja hänet valittiin vuoden tulokkaaksi. Pisteitä 47 runkosarjaottelussa kertyi muhkeat 20+18. Pudotuspeleissä pistetehtailu ei suinkaan hyytynyt, sillä 10 kamppailussa mies nakutti tehot 9+4.

- Kaikki meni silloin ihan putkeen. Jengi pelasi hyvin ja itse pelasin hyvin. Kausi päättyi mestaruuteen aika ylivoimaisesti. Silloin oli kiva pelata.

Syitä kullanhohtoiselle kaudelle Partanen ei osaa sanoa. Kun ruuti on kuivaa, niin kaukalossa räjähtelee.

- Ei siihen mitään tiettyä syytä voi sanoa. Peli kulki ja oli hauskaa. Se on vain pirun hienoa pelata silloin kiekkoa.

Helsingistä Mississaugaan

Kaudella 2010-2011, Partanen siirtyi HIFK:n junioreista pelaamaan Kanadaan, OHL:aan. Päätös siirtyä Mississauga St. Michael's Majorsin riveihin syntyi halusta lähteä kokeilemaan jotain uutta.

- Agentti sitä minulle suositteli. Maajoukkuekoutsikin sanoi joskus, että sinne voisin mennä. Kelasin, että miksi ei ja lähdin kokeilemaan. Ei siinä sen kummempia tarinoita ole takana.

Sopeutuminen uuteen maahan ja joukkueeseen tapahtui vaivattomasti, vaikka alkuun englanti ei Partaselta oikein sujunut.

- Olihan se vähän erilaista, kun sinne menin. En osannut puhua kieltä. Ymmärsin kyllä. Oli uusia jätkiä ja vähän erilainen kulttuuri. Kyllä sinnekin totuin nopeasti, kun tutustuin jätkiin. Kivaa oli. Ei mitään valittamista.

Mississauga sijaitsee Ontarion provinssissa Kanadassa, Toronton kaupungin lounaispuolella. Asukkaita kaupungissa on 729 000.

- Mississauga oli sellainen iso alue vain. Siellä oli ostoskeskus ja leffateatteri. Ei ollut mitään keskustaa. Onneksi oli Toronto vieressä. Sinne pääsi shoppailemaan, jos halusi vähän isompiin valoihin.

”Haluan tulla paremmaksi jääkiekkoilijaksi”

Juuri kun kuluva kausi oli startannut, joutui Partanen jo toisessa ottelussa jättämään kaukalot loukkaantumisen vuoksi. Edessä oli pitkä tauko peleistä sekä kuntoutuminen takaisin pelaavaan kokoonpanoon.

- Siinä oli hyvä kesä alla ja kausi lähti hyvin käyntiin. Keskialueella tuli vastapalloon ja paikka meni rikki. Olihan se vähän ikävä homma, kun olin saanut ehjän kesän pitkästä aikaa ja peli lähti kulkemaan, ja sitten tuli tuollainen vamma. Vähän se niin sanotusti ketutti. Ihan hyvin pystyin silti treenaamaan, etten päässyt menemään huonoon kuntoon. Kun pääsin takaisin, niin olen vain nauttinut, että saan pelata.

Kun Partasen peliä katsoo, näkee että mies nauttii siitä mitä tekee. Paluu loukkaantumisen jälkeen takaisin jukurimiehistöön on ollut loistava. Tavoitteekseen tälle kaudelle Partanen on asettanut tulla paremmaksi jääkiekkoilijaksi. Myös ulkomaat kiinnostavat.

- Haluan päästä pelaamaan enemmän, saada enemmän vastuuta ja pystyä kehittämään omaa peliä molempiin suuntiin. Ihan vain tulla paremmaksi jääkiekkoilijaksi.

- Olen vähän sellainen päivä ja viikko kerrallaan -tyyppi. Yritän vain pelata mahdollisimman hyvin ja katsoa mihin se riittää. Totta kai tavoitteita on ulkomaille, että pääsisi joskus kokeilemaan jonnekin.

Papu, fisustaminen ja pelikonsoli

Mikä toimii Partasella motivaattorina lähtemään joka päivä kohti Ikioma Areenaa? Mikä on parasta tuossa erityislaatuisessa ammatissa, josta moni voi vain haaveilla?

- Kyllähän se on aina älyttömän mukavaa tulla jätkien kanssa hallille ja heittää läppää. Koppielämä on ihan pirun siistiä. Saa vähän rutiinia elämään. En tiedä normaalista työelämästä vielä mitään, niin en tiedä millaista siellä on. Tämä on ainakin todella mukavaa hommaa.

- Voittaminen ja sen jälkeinen fiilis on aina hienointa. Ja se, että on itse pystynyt auttamaan jengiä ja pelannut hyvin. Siitä ainakin itse saa parhaimmat kiksit.

Vastapainona jääkiekkoilijan elämälle toimivat pelikonsoli, kesäiset kalastusreissut sekä Partasen silmäterä, ranskanbulldoggi Papu.

- Minun pikkuprinsessa. Jonkun verran tulee pelattua pelikonsolia. Kalastus on toinen sitten kesällä. Täällä kun olen Mikkelissä asunut, niin en hirveästi pääse fisustamaan. Aina kesälomilla käyn paljon kalassa ja veneilen muutenkin. Se on se minun juttu. Koira ja veneet.