Ti 30.12. 18:30 VS.

YHTEENVETO: Ei kahta ilman kolmatta!

Maalit maistuivat. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen

Jukureille kolmas peräkkäinen kotivoitto, kun Pelicans kaatui Ikiomalla lukemin 4-1 (3-0, 0-1, 1-0).

Jukurien ja Pelicansin edelliset kohtaamiset kuluvalla kaudella olivat päättyneet Pelicansin juhliin - jokainen ottelu oli alkanut myös Pelicansin maalitehtailulla.

Keskiviikkona Jukurit haki poikkeusta edellisiin kohtaamisiin ja onnistui tavoitteessaan. Ottelua ei ollut ehtinyt vanheta neljää minuuttia, kun Teemu Suhonen rannelaukaus upposi Pelicansin maaliin.

Zach Budish lisäsi viikinkisotureiden johtoa kahteen maaliin kahden miehen ylivoimalla kokoonpanoon palanneen Turo Asplundin upeasta esityöstä. Ensimmäinen erä oli täysin kotijoukkueen: ajassa 15.06 Teemu Tallberg ohjasi Asplundin viivavedon maalin edestä häkkiin ja ylivoimalla taululle kirjattiin lukemat 3-0.

Toisessa erässä peli kääntyi Jukurien puolustuspäätyyn ja pelikaaniryhmä sai pelin juonesta kiinni. Joonas Alanne haisteli maalintekopaikkaa ja kavensi 3-1:een. Kavennuksesta huolimatta vierasjoukkue ei saanut kiriä aikaiseksi ja kolmannessa erässä Miika Roine viimeisteli ottelun päätöslukemiksi 4-1 tyhjään maaliin maalivahti Sami Rajaniemen syötöstä.

Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ. Zigizagi, lehdistötilaisuus, valmennuksen jälkilämmöt ja ottelun parhaat palat alta!


Jukurit pelaa seuraavan kerran perjantaina Porissa Ässiä vastaan ja tiistaina Ikiomalla pikkujoulupelissä vastaan luistelee Hämeenlinnan Pallokerho. HPK-peliin liput ostat kätevimmin TÄÄLTÄ.

Muista: Perhelippu vain 50€ - tulkaa viettämään joulun ennakkoa koko perheen voimin! Perhelippu sisältää paikat kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle (kummi, sisko, veli, naapuri - perhelipun voi ostaa myös vaikka kaveriperheen isät!).



Kuvat: Jukurit / Mikko Kankainen

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 32 19 2 2 9 63 1,97
2. Lukko 32 17 3 1 11 58 1,81
3. JYP 30 16 4 2 8 58 1,93
4. SaiPa 32 16 3 4 9 58 1,81
5. KooKoo 33 15 6 1 11 58 1,76
6. Ässät 33 16 3 3 11 57 1,73
7. Ilves 31 13 4 3 11 50 1,61
8. TPS 34 10 6 6 12 48 1,41
9. KalPa 31 13 3 2 13 47 1,52
10. Pelicans 31 10 5 5 11 45 1,45
11. K-Espoo 34 11 3 5 15 44 1,29
12. Jukurit 33 11 3 4 15 43 1,30
13. HIFK 34 11 2 4 17 41 1,21
14. Kärpät 32 9 4 3 16 38 1,19
15. HPK 33 8 4 5 16 37 1,12
16. Sport 31 7 1 6 17 29 0,94

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O