To 22.1. 18:30 VS.

Otteluennakko: Viikonlopun ohjelmassa savolaisten taistelu ja vierailu Tampereella

Jukurit jatkaa kamppailujaan viikonloppuna kahden ottelun verran, kun se vääntää pisteistä KalPan ja Tapparan kanssa.


Jukureille viikon avanneesta Oulun vierailusta jäi lupauksia herättäneen peliesityksen lisäksi yksi sarjapiste. Mikkeliläisryhmä johti ottelua aivan viime sekunneille saakka, mutta Kärpät tasoitti ottelun 13 sekuntia ennen loppua ja vei lopulta voiton voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2.

Ottelussa liigadebyyttinsä tehnyt Markus Oden oli mikkeliläisryhmän pirteimpiä ja avasi pistetilinsäkin nappaamalla syöttöpisteen Jesper Piitulaisen tekemään osumaan. Julius Vähätalo puolestaan iski Oulun vierailulla kauden avausmaalinsa.

Viikon ottelut jatkuvat perjantaina kotikaukalossa, kun KalPa saapuu vierailulle Ikiomalle. Lauantaina matka jatkuu puolestaan Tampereelle, jossa sarvipäät haastavat Tapparan.

- Kovia, sarjan kärkijoukkueita on tulossa jälleen vastaan. Helppoa ei ole, mutta ei tässä helppoa kukaan haluakaan. Töitä tehdään ja yritetään yhdessä raivata kaukalossa elintilaa, jotta saadaan pisteitä, kommentoi päävalmentaja Marko Kauppinen.

Jukurit ja KalPa ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo kahdesti ja kuopiolaisryhmä on ollut terävämpi molemmissa otteluissa. Kuopiossa lukemat olivat 2-1 ja Mikkelissä 4-1.

Kuopiolaisryhmän otteet ovat viime aikoina olleet hieman ailahtelevia, sillä kuudesta edellisestä ottelusta joukkue on voittanut vain kaksi. Viimeisissä otteluissaan ennen vuodenvaihdetta kuopiolaisryhmä kohtasi kahdesti SaiPan. Vieraskaukalosta se nappasi 3-0-voiton, mutta kotonaan taipui 2-3-tappioon.

KalPan kokoonpanossa on tullut edellisiin kohtaamisiin nähden muutoksia, kun joukkueesta NHL-leireille poistuivat puolustaja Otto Leskinen sekä hyökkääjä Eetu Luostarinen, joka oli joukkueen toiseksi tehokkain pistemies tehoilla 5+10.

SaiPa-otteluissa kovassa iskussa oli kokenut Kai Kantola, joka teki otteluissa yhteensä kolme maalia. Kuopiolaisten kultakypärää kantaa Miikka Pitkänen, joka on viimeistellyt viimeisissä viidessä ottelussa tehot 3+1.

Lauantaina vastassa olevan Tapparan otteet ovat myös ailahdelleet. Tamperelaisryhmällä oli marraskuussa viiden ottelun voittoputkikin, mutta edellisissä kolmessa ottelussa se on jäänyt kahdesti pisteittä Sportia vastaan. Viimeksi juuri ennen vuodenvaihdetta vaasalaisryhmä haki Hakametsässä 3-0-vierasvoiton.

Jukuritkin onnistui kauden tähän mennessä ainoassa keskinäisessä kohtaamisessa kaatamaan kirvesrinnat Ikiomalla 2-1-lukemin lokakuun lopulla.

Tamperelaisryhmän sisäisen pistepörssin kärkeä jakavat 14 tehopistettä koonneet Anton Levtchi ja Jiri Smejkal. Pistetehtailu on kuitenkin jakautunut melko tasaisesti, sillä kaikkiaan seitsemän pelaajaa on tehnyt 10 tehopistettä tai enemmän. Yksi heistä on jukuripaidastakin tuttu puolustaja Teemu Suhonen, joka on iskenyt 20 ottelussa tehot 1+10.

Jukurit-KalPa-ottelu perjantaina 8.1.2020 pelataan ilman yleisöä. Voit kuitenkin tukea seuraa ostamalla verkkokaupasta viestin, joka kiinnitetään vaihtoaitioiden takana olevaan pleksiin. Viestit näkyvät myös 12.1.2020 pelattavassa HIFK-ottelussa.

Varaa yrityksellesi jättimainos katsomosta!

Ikioma Areenan katsomoissa on nyt tilaa näyttiville mainoksille!

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O