Viikkoraportti: Pohjoisen kiertueelta voittoputkessa tauolle

U20-joukkue venytti viikonlopun pohjoisen reissullaan voittoputkensa seitsemään otteluun kaatamalla Hermeksen ja RoKin selvänumeroisesti ja nousi sarjataulukossa toiselle sijalle.

Joulutauon viettoon päästiin voitokkaissa tunnelmissa. Kuva: Elli Pölhö


Jukurit lähtee joulutauon viettoon seitsemän ottelun voittoputkessa. Viikonlopun joukkue oli Kokkolassa ja Rovaniemellä pohjoisen vieraskiertueella, jossa vastassa olivat Hermes ja RoKi. Kotiintuomisina mikkeliläisryhmällä oli täydet kuusi sarjapistettä.

Hermestä vastaan Jukurit hallitsi avauserää selvästi, mutta onnistui vain kertaalleen maalinteossa. Toinen erä oli pelillisesti heikompi Jukureilta, vaikka se karkasikin jo 4-1-johtoon. Erän loppuun Hermes kuitenkin kiri kahdella ylivoimamaalilla maalin päähän, mutta sen jälkeen Jukurit jälleen terästäytyi ja meni lopulta menojaan. Päätöserässä mikkeliläisryhmä latasi kiekon verkkoon viidesti, joten loppunumerot Kokkolassa olivat 10-3.

- Ei ihan sellaista peliä saatu laitettua tiskiin, mitä piti. Tavoite oli olla selkeästi parempi joukkue myös pelillisesti kuten Mikkelissä. Kaksi hyvin mielenkiintoista peliä, kun Mikkelissä selvä hallinta, mutta ei saatu tulosta ja tänään taas sekavempi peli, mutta tulos todella kova. Vähän kaksijakoiset fiilikset, mutta tyytyväinen tietysti että päätöserässä saatiin puristettua tietynlainen tasoero tuloksen suhteen kovaksi. Jämäkkyys löytyi vasta viimeiseen erään viimeistelyyn ja hyökkäysten päättämiseen, summasi päävalmentaja Tommo Nukari.

- Nämä ovat mentaalisesti todella haastavia pelejä. Edellisessä kohtaamisessa vastustaja sai ensimmäisen laukauksen aikaan viimeisessä erässä. Väkisin mieli menee siihen, että päästäänkö me helpommalla ja tarvitseeko minun tehdä kaikkia asioita juuri sitä sataa prosenttia. Se on inhimillistä, mutta siihen sudenkuoppaan ikävä kyllä vähän pudottiin. Positiivista tietysti se, että sieltä sitten myös noustiin. Opin kannalta hyvä ottelu.

Lauantain kamppailussa Rovaniemellä Jukurit esiintyi kokonaisuutena Hermes-ottelua jämäkämmin ja piti pelin kontrollissaan läpi ottelun. Avauserässä viimeistely oli vielä hieman tukkoista, sillä kiekko löysi tiensä verkkoon vain kerran, mutta toisen erän alkuun Jukurit iski reilussa kuudessa minuutissa neljä osumaa karaten 5-0-johtoon. RoKillekin avautui pelin aikana muutamia ylivoimahyökkäyksiä ja läpiajoja, mutta Lukas Silvennoinen piti maalinsa puhtaana loppuun saakka.

- Tavoite oli saada jo ensimmäiseen erään lentävä lähtö, mutta siinä ei pystytty vielä paikkoja hyödyntämään. Siinä oli jo paikat laittaa peli pakettiin, mutta sitten toisen erän alku kyllä kruunasi sen. Kolmas erä oli vähän jo pelailua ja joulutauolle laskettelua, mutta en siitä voi joukkuetta moittia. Hieno viikonloppu ja pitkä voittoputki päällä, niin hyvä lähteä ottamaan ansaittua ja tarpeellista happea, Nukari totesi.

- Nollapeli ehdottomasti hieno juttu, Silvennoinen pelasi hienon pelin ja sai paljon torjuntoja. Vastustaja pääsi hyviin vastahyökkäyksiin, kun me ei pystytty esimerkiksi 5vs3-hyökkäyksestä tekemään maalia. Niistä tuli vaarallisia paikkoja, mutta 5-0 ja oman joukkueen tavoite täyttyi täysin, että suht tyly esitys pystyttiin esittämään, niin tyytyväinen täytyy olla. Oli kuitenkin pitkän matkan reissu lyhyillä palautusajoilla ja tiukalla aikataululla.

Viikonlopun tehopelaaja oli Juuso Fagerström, joka nakutti yhteensä tehot 4+5. Häntä säestivät vahvasti ketjukaverit Aleksi Soijärvi (3+3) ja Veikka Hahl (2+2). Topias Kaski heilutti verkkoja myös viikonlopun molemmissa otteluissa ja on nyt kolmen ottelun maaliputkessa.

Puolustuspäässä isoja minuutteja pelannut Niilo Romppanen keräsi yhteensä viisi syöttöpistettä ja hänen puolustajaparinsa Joni Hyvärinen takoi tehot 1+3.

Jukurit nousi voittojensa ansiosta sarjataulukossa toiseksi. Kokonaisuutena päävalmentaja Nukari piti joukkueen jatkosarjan suorituksia nousujohteisina.

- Ollaan löydetty sitä meidän kadoksissa ollut maalinteon tehokkuutta. Hieman on alkusarjasta vastustajien taso laskenut luonnollisesti, kun top10-joukkueet pelaavat ylempää sarjaa. Se ei kuitenkaan ole kaikille meidän pelaajille huono asia, koska saadaan hyviä toistoja tuloksentekoon ja hyökkäyspeliin, joiden pitää sitten jonakin päivänä konkretisoitua niitä top10-joukkueita vastaan.

- Siinä mielessä olen tyytyväinen, että oli henkisesti raskasta jäädä viimeisen pelin seurauksena pois ylemmästä sarjasta ja omasta tavoitteesta. Siitä oma henkinen kokoaminen ja jatkosarja käyntiin, niin ollaan pystytty parantamaan, vaikka menty hyvin kapealla rosterilla. Pojat on tehnyt hommia hyvin ja tarvitsee antaa puhtaat paperit, kuinka tulokset ovat kääntyneet roimiin ja laadukkaisiin tuloksiin.

Seuraavaksi Jukureilla on edessään lähes kolmen viikon tauko ottelusta, sillä tositoimiin palataan vasta vuodenvaihteen jälkeen 7. tammikuuta. Tauko tulee joukkueelle hyvään paikkaan, sillä sairastupa on tyhjenemässä, kun pidempään sivussa olleet Leevi Kinnunen ja Stepan Nemec tekevät paluun kokoonpanoon. Harmillisen takaiskun joukkueelle tekee kuitenkin se, että puolustaja Lauri Toikan kausi sen sijaan on todennäköisesti ohi.

- Saadaan Kinnusen ja Nemecin myötä isoja palasia takaisin kokoonpanoon. Pikkuisen laajuutta lisää harjoitusrintamallekin, mikä taas suoraan vaikuttaa arjen laatuunkin. Saadaan Nemecin paluun jälkeen täydet pakkiparit kasaan ja sitä kautta hieman pystytään ottamaan kuormaa pois esimerkiksi Romppaiselta, joka on tahkonnut hurjia minuutteja koko ajan laadukkaalla tasolla, Nukari summasi.