Tehomet valaisee pelitapahtumat: Yritystä ei palkittu - tehokas Sport vei pisteet matkaansa

Jukurit tuskaili Ikioman lauantai-illassa maaliteon kanssa. Sitkeästi puolustanut Sport puolestaan iski tehokkaasti paikoistaan ja vei voiton 4-2-lukemin.


Jukurit hallitsi ottelun ensimmäistä erää ja piti Sportin paikat vähissä. Vaasalaisryhmä vastasi kuitenkin ottelun avausmaalista, kun maalin eteen vapaaksi unohdettu Jens Lööke pääsi nostamaan 0-1-maalin juuri ennen erän puolivälin täyttymistä.

Isännillä oli erässä kaksi ylivoimaakin ja joukkue loi useampia hyviä tekopaikkoja Miroslav Svobodan vartioimalle vaasalaisveräjälle. Toinen ylivoima tuotti myös tulosta, kun Niko Huuhtanen päätti maalille nousunsa napakkaan laukaukseen ja 1-1-tasoitusosumaan.

Pelin kuva säilyi myös toisessa erässä samanlaisena - Jukurit painosti ja Sport pyrki iskemään vastaan. Vaasalaisryhmä meni myös uudelleen johtoon Jukurien ylivoiman aikana, kun Lari Heikkinen karkasi alivoimalla läpiajoon ja viimeisteli 1-2-osuman.

Jukureilla oli toisellakin kaksikymmenminuuttisella useampia hyviä paikkoja, mutta sitkeästi puolustanut vaasalaisryhmä maalivahti Svobodan johdolla kesti painostuksen. Sport-vahdille merkittiin toisessa erässä avauserän tapaan 14 torjuntaa.

Jukurit haki sinnikkäästi tasoitusosumaa päätöserässäkin, mutta Sport puolusti vahvasti maalinedustaa ja maalinsuulla viimeisenä lukkona oli kaikkiaan 39 kertaa torjunut Svoboda. Vaasalaiset olivat myös tehokkaita, sillä joukkue käytti vähäiset tekopaikkansa ottelussa kovalla prosentilla hyväkseen. Erän jälkimmäisellä puoliskolla Johan Sundström pääsi ylivoimalla iskemään vieraat 1-3-johtoon.

Kotijoukkuekin onnistui vielä kavennusmaalin teossa Ondrej Kovarcikin tehtyä joukkueelle toisen maalin reilua minuuttia ennen loppua. Ennen sitä Erik Riska oli kuitenkin ehtinyt iskeä tyhjään maaliin vaasalaisten neljännen.

- Kyllä se ensimmäinen vaihto kuvasi aika hyvin meidän mentaalista läsnäoloa, että ei me olla tuollaisia tilanteita aiemmin annettu. Meidän kiekoton pelaaminen oli aika väljää ja sellaisissa 50-50 kiekoissa tehtiin vääriä valintoja. Ei pystytty voittamaan niitä ja annettiin aivan älytön määrä vastaiskuja vastustajalle. Hakattiin myös päätä seinää. Meidän laskujen mukaan 20 maalipaikkaa kahteen ensimmäiseen erään ja kolmannessa ei sitten enää ihan niin montaa paikkaa saatu, totesi päävalmentaja Olli Jokinen.

- Peli on raakaa ja julmaa Liigassa. Täällä kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Se tulee aina pieniin nyansseihin ratkeamaan. Maalinteon tuska ja tehottomuus, kun asiat ei mene niin kuin suunnitellaan, niin silloin pitäisi olla entistä jämäkämpi kiekottomana ja kunnioittaa vastustajaa, eikä lähteä ylihyökkäämään. Se tuska näkyi meidän tekemisessä tänään ensimmäisestä vaihdosta lähtien, eikä oltu valmiita tekemään voiton eteen vaadittavia asioita.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O